Vajaa kuukausi lämpöön!

Ensilumi!? Riittäköön tämä täksi talveksi.

Nyt on Sukellus Asiaan hiessä!
Kamat pitaisi saada kasaan ja viimeiset juoksevat asiat hoidettua. Hoidat viisi asiaa listalta, niin heti tuntuu tulevan kymmenen tilalle. Asuntoa on tyhjennetty viikkotolkulla ja omaisuutta lahjoiteltu ympäriinsä, mutta se ei tunnu loppuvan. Mistä ihmeestä ja minkä takia tämä kaikki on pitänyt haalia? Juoksujalkaa lääkäristä apteekkiin reseptien kanssa rokotteita hakemaan. Rinkka pitäisi koepakata ja todennäköisesti puolet mukaan aiotuista, niin välttämättömiltä tuntuvista tavaroista hylätä, sillä nyt tuntuu siltä, että kaikkea ei saa mahtumaan mukaan millään. Se hyvä puoli tässä on, että Trekki on ollut korvaamattomana apuna varustehankinnoissa.

Kun työpäivän jälkeen käyttää toiset kahdeksan tuntia pakollisten asioiden hoitamiseen ja matkan suunnitteluun, voi kaatua tajuttomana sänkyyn epävarmana siitä, miten saa itsensä aamulla ylös. En todellakaan enää ihmettele, jos joillakin irtiotto omasta elämästä jää haaveeksi. Kaikista projektia jarruttavista pelonsekaisista epävarmuudentunteista puhumattakaan. Edelleenkin jaksan ihmetellä, mikä saa ihmisen pistämään elämänsä alusta loppuun uusiksi. Mitä minä pakenen vai pakenenko? Kysyn itseltäni, että mikä tämän kaiken hullunmyllyn on pannut alulle ja miksi? Arki on arkea ja työ on työtä jokaisessa maailman kolkassa.

Reittisuunnitelmaa paperille piirrettäessä hiipii mieleen epävarmuus. Merapi-tulivuoren räjähdys tuhosi Kemudon kylän Javan saarella ja pilasi matkasuunnitelmat edellisellä kerralla, kun tien piti kulkeman halki Indonesian. Sillä kertaa onni oli myötä, kun laava ei satanutkaan niskaan ja nyt on edessä uusi yritys. Mitä sääolosuhteisiin muuten tulee, niin vuotuisten hurrikaanien ja tsunamien rinnalla pihatien tukkinut öinen lumipyry ei enää tunnukkaan niin kovin ahdistavalta ajatukselta.

Sukellus Asiaan is sweating!

We are supposed to finish packing and running errants. Once you get five things done from the list, there seems to be ten more. We have spent weeks emptying the apartment and donating stuff around but still it seems never ending. Where on earth and why all this stuff has been gathered? We run from doctor to pharmacy to get vaccines. We’re supposed to test pack the backpack and it’s very likely we have to abandon half of the stuff that seems so necessary, because at the moment it feels like it’ll be impossible to fit it all in. Luckily Trekki has been an amazing help when choosing the right equipment.

When after workday you spend other eight hours running the necessary errants and planning the trip, you can fall to bed unconscious and unsure of how you’ll manage to get up the following morning. It’s no wonder that some people abandon their dreams of breaking out of everyday life. Not to mention the uncertainty and fears that make you question the whole project. I still wonder what makes a person to start their life all over again. What am I running from or am I running? I ask myself what has started all this crazyness and why? Everyday life is everyday life and work is work in every corner of the world.

As we draw the planned route on a paper we face doubt once more. Last time we were supposed to travel through Indonesia, the eruption of Merapi volcano destroyed Kemudo village on Java island and ruined our plans. We were lucky not to drown under lava and now it’s time for a new attempt. What comes to weather conditions, by the way, yearly hurricanes and tsunamis make the last night’s snow storm that now blocks the driveway seem like a small problem after all.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *