Go Pro – Live for diving, dive for living

Kalmari

Dive control specialist-opintoja on nyt takana reilut pari kuukautta ja viimeiset haasteet ovat edessä. Vaikka edellisestä vapaapäivästä on kulunut neljä viikkoa, veneeseen noustaan aamulla hymyssä suin. Elämäntapana sukeltaminen on vaiherikasta ja haastavaa, mutta silti parhaimmillaan myös äärimmäisen rentouttavaa. Ensimmäinen protaso oli sukellusopas, joka antoi oikeudet johtaa ja suunnitella sukelluksia sertifioiduille sukeltajille. Science of diving-kurssi tarjosi perustiedot niin sukellusfysiikasta, fysiologiasta, harrastukseen vaadittavista varusteista kuin ympäristössä vallitsevista olosuhteistakin. Kyseinen teos tuotti allekirjoittaneelle päänvaivaa useammaksi kuin yhdeksi illaksi, mutta tuloksekkaan ponnistelun jälkeen oikeutti Divemaster-ammattinimikkeeseen.

Edessä on vielä jo pidempään jatkuneita opetusnäytteitä Open Water-peruskurssin eri osista niin maalla kuin merelläkin. Opetustyö veden alla on tarjonnut aivan uudenlaisen haasteen, minkä edessä kumpikaan meistä ei ole vielä koskaan aikaisemmin ollut. Paras palkinto työstä ovat iloiset ja onnelliset itsensä ylittäjät, jotka ovat uskaltautuneet laittamaan itsensä likoon uudessa ympäristössä ja voineet todeta nauttivansa uudesta harrastuksestaan. Niin teemme myös me. Edessä on vielä uimataitotesti, joka pitää sisällään 700 metriä snorklausta, 400 metriä uintia, 50 metriä sukellusta sekä 15 minuuttia kelluntaa. Siihen päälle 100 kysymystä sisältävä loppukoe ja Dive control specialist-ammattinimike on enemmän kuin lähellä. Kyseessä on siis kevytsukeltajan tutkinto, joka oikeuttaa toimimaan sukellusoppaana sekä apukouluttajana jokaisessa maailman kolkassa, missä sukeltaminen vain on mahdollista.

After a couple of months of Dive control specialist studies we are now facing the final challenges. Even though our last day off was four weeks ago, we get into the boat every morning with a smile on our face. As a way of life diving is multi-stage and challenging, but as its best it can also be extremely relaxing. The first pro level was Diveguide, which gave us the right to guide and plan dives for certified divers. The Science of diving course offered us the basic knowledge on diving physics, physiology, necessary equipment and diving environment conditions. Studying the material in question was quite a challenge, but the trouble paid off and resulted in the title of Divemaster.

We are still facing teaching demonstrations of different parts of the open water basic course both in and out of water. The demonstrations have already been going on for quite a while. Teaching under water has been a completely new challenge for both of us. The best prize of the job is the happy people who have ventured to challenge themselves in a new environment and who end up in enjoying their new hobby. So do we! We are still facing a swimming test including 700 metres snorkelling, 400 metres swimming, 50 metres diving and 15 minutes floating. After that, there is a final test including 100 questions after which the \Dive control specialist title is more than close! Dive control specialist is an diving degree, which gives you the right to work as a diving guide and assisting trainer everywhere in the world where diving is possible.

Sukeltaja

Sukeltaja

Rekku

BC

Sukeltajia

Kaloja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *