Vaikean paikan edessä

Instructor

Dive Control Specialist-opintojen lähestyessä loppuaan Sukellus Asiaan on päätynyt risteykseen, josta tuskin ilman riskinottoa selvitään. Meille tarjoutui mahdollisuus osallistua Dive Instructor-koulutusohjelmaan, jonka toisesta päästä tupsahtaa pihalle sukellusopettajia. Ajatus on kutkuttava, mutta siihen liittyy riski. Sijoittaakko leijonan osa matkabudjetista ja toivoa parasta, että löytää itsensä kouluttamasta uusia oppilaita sinisten vetten ääreltä trooppiselta saarelta? Riskinoton kääntöpuolena on ennenaikainen kotiinpaluu loskaan ja räntäsateeseen marraskuun synkimpinä hetkinä, mikäli ura sukellusopettajana ei ota tuulta alleen. Alkuperäinen suunnitelma oli pelata varman päälle ja pysytellä tien päällä niin pitkään, kuin rahat riittävät ja palata kotiin taskut tyhjinä, mutta elämää nähneenä. Elämässä täytyy uskaltaa ottaa riskejä ja heittäytyä vapaapudotukseen toivoen, että joku näyttää meille tien. Saa nähdä kuinka meidän käy. Apua ja tukea otetaan vastaan mieluusti. Mikäli olette olleet vastaavassa tilanteessa, olisimme enemmän kuin iloisia mikäli jakaisitte kokemukset kanssamme. Emme todellakaan tiedä, mikä olisi viisainta tässä tilanteessa.

As the Dive Control Specialist studies are coming to an end, SukellusAsiaan has ended up to a crossroads, from which it’s unlikely possible to proceed without taking a risk. We were offered a possibility to participate a Dive Instructor training, which gives you the right to work as a diving instructor. The thought is tempting, but it includes a risk. Should we invest the majority of our budget for the training and hope for the best that we’ll find ourselves training new divers in bright blue waters on a tropical island? If we don’t succeed with this job we end up returning home earlier than we were supposed to in the month of November, which means darkness and rain. The original plan was to play safe and stay on the road as long as possible and finally return home with empty pockets but countless memories. Sometimes in life you do need to take risks and throw yourself to freefall hoping that someone shows you the way. We’ll see what we end up with. We would highly appreciate advice and support. If you have been in a similar situation, we would be more than happy if you shared your experience with us. We really don’t know what would be the wisest thing to do in this situation.

Yksi vastaus artikkeliin ”Vaikean paikan edessä

  1. tuktuktravelelrs

    Siita vaan jos silta tuntuu 🙂
    Monty Pythonia lainatakseni:

    You come from nothing, you go for nothing. What have you lost, nothing!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *