Sulawesi – Sukellusparatiisi?

Iso kamera

Viimeksi kuluneen vuoden aikana sukeltaminen on kuulunut niin arkeen kuin juhlaankin. Näin ollen se kuului myös osaksi kesälomasuunnitelmiamme. Haaveenamme oli päästä sukeltamaan maailmankuuluinakin tunnettuihin sukelluskohteisiin. Yhtenä mieleenpainuvimmista sukelluskeskuksista mainittakoon suomalaisvetoinen Living Colours Bunakenilla, jossa toiminta oli erittäin ammattimaista, fasiliteetit viimeisteltyjä ja jengi leppoisaa. Ei voi kuin suositella.

Bunakenille kannattaa tulla nopeasti. Jatkuva skeidan mereen dumppaaminen ekoturismilla itseään markkinoivasta Manadosta ei voi olla vaikuttamatta ekosysteemiin. Toivon mukaan ongelmiin Manadossa puututaan nopeasti tai Bunakenin maine trooppisena paratiisina elävine riuttoineen on pian historiaa. Toki tämä massiivinen jäteongelma, joka käsittää pääosin muovia ja muuta hajoamatonta materiaalia, koskettaa Kaakkois-Aasiaa kautta linjan. Tämä lienee mitä todennäköisimmin seurausta paikallisen väestön koulutuksen puutteesta ja kyvyttömyydestä nähdä asioiden kauaskantoisia seurauksia juuri huomista pidemmälle. Toivon mukaan on olemassa joku taho, joka olisi kiinnostunut tekemään asialle jotakin. Sukellus Asiaan aikoo olla mukana tukemassa muutosta parempaan.

Kaikesta epäsuotuisasta kehityksestä huolimatta takaisin positiivisempiin asioihin eli sukellukseen. On vaikea edes muistaa aikaa, milloin joku on pitänyt meistä huolta sukelluksilla, eikä päinvastoin. Oli rentouttavaa saada keskittyä vain itseensä ja ympäristön havainnointiin. Piipahdimme myös 40 metrin syvyydessä ihailemassa riuttahaita kaikkien muiden hienouksien ohella. Suurimpia suosikkejamme olivat kuitenkin lukuisat kilpikonnat, jotka ihastuttivat meitä läsnäolollaan. Sukellus Asiaan määrää teidät matkoillanne sijoittamaan rahanne sukellukseen edes sen yhden kokeilun verran. Ei vähiten siksi, että avarratte omaa maailmankuvaanne, mutta myös siksi, että näin kannustatte paikallisia yhteisöjä pitämään huolta aarteistaan syanidi- ja dynamiittikalastuksen sijaan.

During the passed year, diving has been a part of our everyday life. Therefore, it was also a part of our summer holiday plans. We dreamt of diving in some world famous diving destinations. One of the most memorable diving centres was a Finnish place called Living Colours in Bunaken, where things worked very professionally, the facilities were perfect and people nice and chill. We can only recommend!

You should hurry if you plan to come to Bunaken. Manado, advertising itself with eco tourism, dumps all its shit to the sea and this will sooner or later alter the ecosystem. Hopefully the problems in Manado will quickly be solved, or Bunaken and its reputation as a tropical paradise with living reefs will soon be history. This massive waste problem, including mostly plastic and other problematic material, applies the whole South-East Asia. This is very likely due to lack of education and the incapability of the locals to see far reaching consequences further than the following day. We hope there is some organisation or group who is interested in doing something to this problem. Sukellus Asiaan wants to contribute to a cleaner tomorrow.

Let’s move from this undesired development back to more positive things, ie diving. We can’t really remember the time when someone else looked after us during diving, and not vice versa. It was really relaxing to focus only on oneself and the surrounding nature. Among other fantastic things, we paid a visit to a reef shark in 40 metres. The best thing, however, were the numerous turtles who we got to admire. Sukellus Asiaan orders you to invest your money on diving at least one time during your next trip. Not only because you’ll broaden your own perspective, but also because by so doing you’ll encourage the local communities to take care of their treasures instead of cyanide and dynamite fishing.

Opas

Pikkukaloja

Rausku

B24:n ohjaamo

B24:n ohjaamo

Propelli

Orangutang grab

Orangutang grab

Nudibranc

Nudibranc

Kaverit

Pufferfish

Pufferfish

Sukeltaja

Kilppari

Kilppari

Clownfish

2 vastausta artikkeliin ”Sulawesi – Sukellusparatiisi?

  1. kotsonekaikillapaitsikotsonella

    Millainen oli Togeanit sukelluksen kulmasta? Tekisi mieli käydä siellä joskus, mutta lomalla ei viitsi reuhtoa. Ehkä seuraavalla maailmanympärimatkalla…

    Vastaa
    1. Sukellus Asiaan Artikkelin kirjoittaja

      Matkaan kannattaa varata aikaa ja hermoja. Liikkuminen on hidasta ja yhteydet säännöllisen epäsäännölliset. Togeanin sukellukset on Indonesian mittakaavassa keskitasoa. Mantat ja muut isommat otukset loistavat poissaolollaan. Bomber on hieno, näkyvyys ei mikään huippu mutta kannattaa käydä tsekkaamassa.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *