Blogihistoriamme suurimmat saavutukset

Panorama

Näin vuoden lähestyessä loppuaan tulee summailleeksi niin kulunutta taivaltamme kuin blogimme historiaakin. Ensimmäisenä todettakoon, että kyseinen toiminta oli entuudestaan täysin tuntematonta, joten kaikki oli opeteltava juurta jaksaen alusta asti. Ilman jääräpäistä uskoa omaan tekemiseen olisi ollut helppo luovuttaa hetkittäin loputtoman raskaalta kivireeltä tuntuvan projektin eteenpäin vieminen. Pienet valonpilkahdukset ovat kuitenkin antaneet voimia jatkaa eteenpäin. Seuraavassa listaammekin blogihistoriamme merkittävimmät saavutukset.

Ensimmäisenä haluamme kiittää ensimmäisiä sponsoreitamme, jotka uskoivat unelmaamme sen ensimmäisistä sekunneista lähtien. Kiitos Timo Muttonen jo edesmenneestä Trekki-liikkeestä sekä Matlock.fi, jotka annoitte lopullisen sysäyksen projektimme alkuun saamiseksi.

Tämän lisäksi päädyimme vuoden 2014 viralliseksi Matkamessublogiksi sekä sijoituimme viiden parhaan joukkoon Super Saverin blogawards “Paras Aasiablogi”-sarjassa. Meistä on voinut lukea Rantapallon uutisista aina Iltalehden etusivulle saakka. Niin ja kiitos Jani Uljas! Ilman Pallontallaajia ja Rantapalloa emme olisi niin onnellisessa asemassa kuin nyt olemme

Tahdomme kiittää myös Krista ja Mikko Paasia jotka ottivat meidät mukaan Koh Tao Diverssin tiimiin ja potkaisivat urallamme alkuun sekä Divepoint Alcoyta, jossa nyt olemme. Unohtamatta Angel Dive Nha Trangia, missä saimme ensiluokkaisen Dive Control Specialist- ja Open Water Instructor-koulutuksen. Ilman teitä konkurssikypsä matkamme ei olisi saanut ansaitsemaansa jatkoa. Innolla odotamme mitä vuosi 2015 tuokaan tullessaan.

Divepoint Alcoy

Super Saver

MatkaBloggaaja

Matlock.fi

2 vastausta artikkeliin ”Blogihistoriamme suurimmat saavutukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *