Sitä, onko kukkotappelu uhka vai mahdollisuus paikallisille kotitalouksille, on vaikea sanoa. Joka tapauksessa se on hyvin yleistä ja siihen liittyy erottamattomana osana vedonlyönti. Summat, joita kukkoihin pelataan, ovat valtavia. Jos itse ajattelisin sijoittavani kahden viikon palkkani yhteen otteluun, joka kestää joka tapauksessa vain sekunteja, päätäni huimaisi. Toki voiton sattuessa kohdalle se helpottaisi elämää. Kyseinen, hyvin raakana ja brutaalina pidetty perinne on mitä se on, ja pahoittelemme, mikäli se järkyttää herkimpiä.
Lähes jokaisesta kotitaloudesta ainakin Alcoyn seudulla löytyy tappelukukko. Niitä treenataan ja doupataan huolella. Kukot elävät verrattaen hyvän elämän ennen kunniakasta kuolemaansa varsinkin, jos verrataan vaikkapa Suomen oloissa kasvatettavia broilereita, mitä ahnaasti työnnämme suuhumme vailla minkäänlaisia omantunnontuskia. Televisiot pursuavat mainoksia tappelukukoille tarkoitetuista ravintolisistä ja muista kasvatukseen ja treenaamiseen tarvittavista tarvikkeista.
Myös me otimme osaa kyseiseen perinteiseen. Halusimme nähdä, mistä tässä kaikessa hypetyksessä oikein on kyse. Saavuimme kukkotappeluareenalle eräänä aurinkoisena sunnuntaina, jolloin ne tapojen mukaan järjestetään. Paikalla oli karnevaalin tuntua. Areenan ulkopuolella oli tarjolla virvokkeita ja sapuskaa, tottahan toki myös grillattuja kukon jalkoja. Väkeä valui paikalle vähän kerrallaan ja osallistujat olivat aina pienistä pojannulikoista vanhoihin vaareihin. Selvää oli kuitenkin se, että kyseessä oli äijien laji.
Olimme haltioituneita kaikesta hullunmyllystä, mitä toiminnan ympärille oli kehittynyt. Eettiset kysymykset kuitenkin askarruttivat mieltä. Olihan kyseessä varsin raaka ja väkivaltaiselta tuntuva perinne. Lihaksikkaiden tappelukukkojen jalkoihin oli teipattu pitkät veitsimäiset terät, joilla heidän olisi tarkoitus riistää henki toisiltaan. Kukkoja kannustettiin ja vetoja lyötiin. Meteli oli korviahuumaava. Omistajat kukkoineen pitivät yllä omaa showtaan. Kun ottelu viimein alkoi, se kesti arviomme mukaan paristakymmenestä sekuntista minuuttiin ja kaikki oli ohi. Näin jatkui ottelusta toiseen. Kyseisen päivän aikana läpi käytiin 12 ottelua.
Kukoista lahjakkaimmat todellakin elättivät kasvattajansa. Kuten jo aiemmin on todettu, kukoille tarjotaan hyvä elämä ennen sitä tappion hetkeä ja kunniakasta kuolemaa tai voittokulku, josta saivat nauttia kukoista sinnikkäimmät. Voittajia varten paikalla oli tietenkin lääkäri, joka paikkasi loukkaantuneet. Haavat ommeltiin ja hoidettiin. Voittajina selvinneet pääsivat toipumaan ja valmistautumaan seuraavaan otteluunsa omistajien kerätessä voittorahat taskuihinsa.
Soul – Ensikosketus Etelä-Koreaan
Lago de Atitlán ja Chichicastenango yhdessä viikonlopussa
Kulttuurishokin vaiheet ja ilmenemismuodot matkalla
Miltä tuntuu kulttuurishokki kotiin palatessa?
Varmaan mielenkiintonen kokemus, mutta en pystyis katsomaan tollasta. Eläinrääkkäystä, mutta toisaalta niin broilerin kasvatus Suomessakin on.
Kokemus nimenomaan ja osa paikallista kulttuuria, joka ei lakkaa olemasta, vaikka emme olisikaan osallistuneet. Raa’alta se tosiaankin tuntui.
Hmm. En ole mikään fanaattinen eläinaktivisti ja lihaakin syön ihan hyvällä omallatunnolla, mutta kyllä nuo kukkotappelut jäisivät minulta käymättä, olkoon kuinka perinne hyvänsä. En menisi myöskään härkätaisteluihin. Touhu vain tuntuu minusta kieroutuneelta eikä minulle aukea, mikä tuossa “lajissa” olisi hienoa. Jos ne kukot tappelisivat siellä keskenään ilman douppausta ja teipattuja teriä ynnä muuta, tuo olisi ehkä helpommin käsitettävissä, mutta tuollaisenaan tuo touhu ei varsinkaan uppoaisi viihteenä meikäläiseen. Varmaan tuo oli joka tapauksessa ihan mielenkiintoinen kokemus.
Piti muuten vähän etsiä, että mistä maasta olikaan kyse, mutta olihan se tuolla postauksen lopussa tunnisteissa. 🙂
Hyvä pointti tuo maan lisääminen. Kyseenalaisesta aktiviteetista siinä onkin kyse, varsinkin länsimaalaisesta näkökulmasta. Maassa, jossa ihmisoikeuksia poljetaan urakalla, ei eläinten oikeuksista juuri välitetä.
Itsekin päädyin aivan vahingossa keskelle kukkotappelua Balilla. Kyseenalaista hommaa toki, mutta itsekin huomasin omistajien antavan kukoilleen rakkautta ennen H-hetkeä. Kukkoja silitellään ja niistä ollaan kovin ylpeitä. Maailmassa tosiaan riittä näitä perinteitä, jotka eivät meille tunnu kovin oikeudenmukaisilta, mutta mielenkiintoista niistä on tietää ja yrittää ymmärtää. Oma kokemukseni vastaavasta muuten löytyy kanssa jostakin oman blogin uumenista!
Ajatus paikalle menemisestä oli paljon pahempi kuin se mitä todellisuus lopulta oli, verrattuna esimerkiksi Kambodialaiselta torilta löytyneeseen teurastamoon missä elämänsä alusta loppuun kidutettu siipikarja päätyi pataan paistumaan. Tapahtumalla itsellään oli suuri sosiaalinen funktio. Leipää ja sirkushuveja. Mitä tappelukukkojen kohteluun tulee, niistä totisesti pidettiin huolta. Paremmin kuin moni pitää lapsistaan.
Viime jouluna olin Kambodzassa ja nappasin talteen paikallisen lehden, jossa käsitellään kukkotappeluita monen sivun verran. On siitä asti pitänyt tehdä siitä postaus, mutta on vaan jäänyt.
Nämä on aina sellaisia aiheita, että niistä kirjoittaminen vaatii enemmän taustatyötä. Ei voi vain lätkäistä kuvaa ja kirjoittaa, että ihan kamalaa, voi voi.
Olen nähnyt kukkotappeluita kyllä, ja yhdyn mielipiteeseesi sitä, että tappelu itsessään ei ole niin kamalan näköistä kuin jotenkin olettaa sen olevan. Ja kukko voi todellakin olla tärkeämpi kuin perheen tyttölapsi.
Tällaisten asioiden esiin nostaminen ja pohtiminen arvatenkin herättää runsaasti kritiikkiä. Asioiden tuomitseminen vailla parempaa tietoa irrallaan kontekstista on vaarallisen helppoa. Halusimme nostaa aiheen esiin juuri siksi, että välillä tuntuu että me nykyihmiset ajttelemme broilerinfileen suikaleiden kasvavan pakastealtaassa.
Itse jättäisin menemättä. Olen kyllä nähnyt ja lukenut näistä kukkotappeluista ja niiden sosiaalisesta funktiosta, mutta en haluaisi nähdä tätä itse omin silmin.
Ymmärrän kantasi paremmin kuin hyvin. Kukkotappelut ovat paikallista arkea vaikka itse katsoisimmekin muualle.
En oikein ole varma mitä mieltä olen. Itseltä jäisi kyllä tappelu kokematta. Menin kerran härkätaisteluun, ihan vain tajutakseni että en sittenkään täysin tiennyt, mitä siellä tapahtuu. Raivoa ja itkua nieleskellen lähdin hyvin pian paikalta (todella hyvin käytetyt nuokin pääsylippuihin uponneet 100 euroa…)
Härkätaistelu kuulostaa kyllä karmealta. Niistä ei ole meillä kokemusta, mutta sen mitä on tullut mediassa vastaan hirvittää. Kyseistä vanhaa perinnettä on vaikea ymmärtää, mutta emme halua sitä tuomita vain siksi ettemme sitä ymmärrä.
Tällainen aihe herättää ristiriitaisia tunteita. On kiinnostavaa tutustua maan kulttuuriperintöön, tapoihin ja perinteisiin, mutta on vaikea ymärtää, miksi eläimiä rääkätään. Kävin joskus kauan sitten härkätaistelussa. Olin silloin NIIIIIIN nuori ja NIIIIIIN naiivi, etten tajunnut, että härät todella tapetaan siellä areenalla ja kaiken lisäksi hyvin verisesti (olin ajatellut, että siellä vaan heilutellaan punaisia viittoja härkien edessä…). Olin järkyttynyt ja voin pahoin espanjalaisten osoittaessa suosiota matadoreille, jotka “voitokkaan” taistelun jälkeen leikkasivat härän korvat (ja parhaimmat myös härän hännän) talteen voiton merkiksi.
Ymmärrän järkytyksesi tapahtumista. Sitä on vaikea käsittää mitä kaikkea viihteen nimissä voidaan tehdä.
Matkablogien hyvä puoli on juuri tämä, että näkee paikkoja ja juttuja, joita ei itse menisi koskaan katsomaan ja saa samalla vähän taustatietoa ja uusia näkökulmia. En tosiaankaan menisi itse kukkotappeluun enkä tukisi sitä millään lailla, mutta mikä minä olen tuomitsemaan sikäläisiä tapoja täältä pehmeältä sohvalta käsin.
Asiat toimivat myös toisinpäin. Kun tuodaan julki epäeettistä tai haitallista toimintaa ihmisten yleinen mielipide voi saada aikaan muutoksen. En voi olla mainitsematta Kambodian ampumaradoista tähän väliin missä kilarituristit käyvät ampuamassa singolla lehmiä. Onko se esimerkiksi aihe mistä tulisi vaieta vai raportoida piti siitä itse tai ei?
Täytyy myöntää, että kulttuuri tai ei, niin kukko- ja härkätaisteluiden sijaan löydän kyllä itselleni mieluisampaakin tekemistä. Mutta kuten Anna tuossa vähän aikaa sitten totesi, niin tietämättä asiasta paljoakaan, niin paha mennä tuomitsemaankaan, jyrkästi ainakaan. Ainakaan niin kauan, kuin broileria on lautasella harva se päivä …
Olemme itse pohtineet paljon juuri tuota tehotuotetun lihan syöntiä, mikä ei juuri omaatuntoa kolkuttele vaikka alkuperän tiedostammekin. Rehellisyyden nimissä on todettava, että jos joutuisin itse eläimeni teurastamaan loppuisi lihan syönti, mutta kun sen voi poimia sieltä kylmäaltaasta valmiiksi marinoituna niin ei inhimillisyys seikat tule ensimmäisenä mieleen.
Minä olen kyllä nuorempana osallistunut kanojen tappamiseen – tehtäväni oli pitää kesäkanaa kiinni kun isä leikkasi kirveellä kaulan poikki ja sitten sen jälkeen nyppiä höyhenet kanasta.
Ja osallistuin minä kyllä niiden kanojen syömiseenkin!
Kyllä vaan on kyseenalainen laji. En haluaisi mennä katsomaan. Mut mielenkiintoista kuulla tällainen oikea kokemus, hirveästi kun ei aiheesta tiedä.
Kokemus muiden joukossa. Toiset on hyviä ja toiset huonoja. Mietimme pitkään, että menemmekö paikalle, mutta viime hetkellä päätimme kuitenkin käydä katsomassa mistä on kyse. Kiva jos postauksesta sen kaikessa kurjuudessa on ollut jotain hyötyäkin.
Hmm. Kyllä mä varmaan menisin katsomaan jos sattuisi kohdalle. Ei oo tullut koskaan Aasiassa vastaan. Ainakin sitten olisi olin silmin nähnyt, mistä oikein on kyse.
Sillä tavalla ainakin on mahdollisuus avartaa omaa maailmaansa ja kyseenalaistaa omia ennakkoluuloja. Toisinaan ennakkoluulot hälvenevät kun taas toisinaan vain lisääntyvät.
Vaikka itse lihaa syönkin, enkä siksi ehkä olisi “oikeutettu” kritisoimaan asiaa, en silti voi olla sitä tekemättä. Rinnastan kukkotappelut ihan samaan nippuun koiratappeluiden kanssa (ja härkätaisteluiden). Vaikea nähdä niissä mitään eroa. Toivoisin, että eläimistä voitaisiin huolehtia hyvin ilman, että niitä pitää tappeluttaa. Hyväksyn eläinten hyödyntämisen ruoaksi, mutta niiden tarkoituksellista vahingoittamista en. Juuri sitä kukkotappelut ovat. En pidä pahimpana sitä, että kukko kuolee tappelussa, vaan sitä, että se jää henkiin vahingoittuneena, tikataan ja taas seuraavana viikonloppuna (tai miten nämä nyt meneekään) viedään uuteen tappeluun, josta se saa taas lisää haavoja. Kaikki perinteet eivät ole hyviä tai säilyttämisen arvoisia.
Kidutukseksi ja eläinrääkkäykseksi tällaisen toiminnan epäilemättä voi lukea. Varsinkin maissa missä ihmisoikeudet ovat huonolla mallilla ja kansa elää köyhyydessä, missä liimaa imppaavat kakarat asuvat viemäreissä ja yrittävät repiä elantonsa rikkaampien roskista ei eläinten oikuksista monestikaan piitata tuon taivaallista.
Elämä (ja perinteet) on vaan niin kovin erilaista tuolla päin maailmaa… en olisi itse pystynyt tuota katsomaan :/
Itse en syö lintuja enkä missään tapauksessa menisi tätäkään katsomaan, sillä minusta tuossa on kyse eläinten turhasta rääkkäyksestä. Toisaalta se, että kukoista huolehditaan paremmin kuin monista muista eläimistä (tai ihmisistä) voi tehdä tilanteesta kukoillekin kaiketi mahdollisuuden. Ainakin silloin, jos se kuolee nopeasti, eikä joudu paikkailtavaksi kerta toisensa jälkeen. Monimutkainen juttu. En toki pidä suomalaista kanojen tehotuotantoa yhtään sen enempää säilyttämisen arvoisena perinteenä kuin tätäkään.
Minä en valitettavasti voi edes lukea postausta tai katsoa kuvia. Yli puolet elämästä kun on ollut kasvissyöjänä ja puolustanut eläinten oikeuksia, lienee selvää mitä mieltä kukkotappeluista olen 🙁
Itse en pystyisi mennä katsomaan, mutta sehän ei poista sitä tosiasiaa että tappeluita järjestetään siitä huolimatta. Hyvä kuitenkin, että tälläisistäkin asioista kirjoitetaan.
Myös Dominikaanisessa tasavallassa kukkotappelut on todella suosittu ajanviete ja veikkauksen kohde. Kaveri kävi katsomassa ja näytti jälkeen päin todella raakoja kuvia. En tiedä menisinkö itse katsomaan, mutta tämä perinne on niin syvällä kulttuurissa, että tappelujen kannalta sillä ei ole mitään merkitystä käykö satunnaiset turistit siellä vai ei.
Kääk.
Jäisi näkemättä samoista syistä mitä muutkin ovat kommentoineet.
Ymmärrän tosin pointtisi paremmin kuin hyvin tuossa köyhyys- ja ihmisoikeusongelmassa, sillä ennen kuin ne asiat on korjattu tolalleen, ei eläintenkään hyväksikäyttö tule loppumaan
Tää oli ihan uutta mulle. Jännä olisi nähdä livenä ja nähdä paikallinen näkökulma asiaan, tosin tietysti hieman ristiriitaisin fiiliksin aina näitä eläinjuttuja lukee. Mutta toisaalta, maassa maan tavalla eivätkä asiat aina ole niin mustavalkoisia. 🙂