Kaunis kotimaa 570 päivää myöhemmin

Mökkiranta ja villasukat, kotimaa näyttää parhaita puoliaan

Mökkiranta ja villasukat, kotimaa näyttää parhaita puoliaan

Suomi Finland, tuo kaunis kotimaa oli väistämättä edessä 27.5 eli kaksi viikkoa on nyt takana. Vaikka kotiinpaluushokki oli odotettavissa, 570 päivän matkan jälkeen suu oli auki monta päivää. Tunne oli ristiriitainen. Kaikki niin tuttu ja kodikas näyttäytyi hämmentävän vieraalta ja erilaiselta. Yksi kotiinpaluun ahdistavimpia hienouksia on mahdollisuus nähdä nykyinen ja entinen elämänsä uudessa valossa. Etäisyys koti-Suomeen antaa mahdollisuuden nähdä muutos itsessä ja suhteissa muihin ihmisiin ja ympäristöön. Toisaalta etäisyys matkaan kertoo sen, mitä taakse jäänyt kokemus on opettanut. Näet asioita, joita tien päällä jatkuvassa muutoksessa on vaikea nähdä.

Suomeen paluun myötä läheisemme asettavat meitä kohtaan odotuksia ja toiveita. Reissussa olimme saaneet olla ja elää juuri niin kuin me kaksi itse halusimme. Ajatuksissa pyörii monta kertaa lähipiirin suhtautuminen omiin haaveisiin ja suunnitelmiin. On päivänselvää, että pyrimme tekemään omat valintamme itse ja elämään siten kuin hyvältä tuntuu. Se ei ole kuitenkaan aina helppoa ja yksinkertaista. Se, että verkostoista saa tukea ja kannustusta unelmiensa toteuttamiseen, auttaa sietämään koti-ikävää ja jaksamaan vaikeimpien hetkien yli. Jokainen on kuitenkin vastuussa omista valinnoistaan ja elämästään. Koska Itse joudut kestämään myös valintojesi seuraukset, on viisainta seurata omaa fiilistä. Elämästä saa ja pitää nauttia. Jos et ole tyytyväinen tilanteeseesi, vain sinä itse voit muuttaa elämäsi suunnan. Sukellus Asiaan määrääkin teidät pohtimaan omaa tulevaisuuttanne ja omia valintojanne. Olkaamme tyytyväisiä siihen mitä meillä on ja työskennelkäämme unelmiemme eteen. Toiveet toteutuu!

Rauha, hiljaisuus ja yöttömät yöt ihastuttavat todenteolla. Lämpötilan putoaminen oli odotettavissa ja siihen totutellaan tällä hetkellä villasukat jalassa. Yksityiskohtien puuttuminen katukuvasta sai aikaan rauhallisen tunnelman, mutta toisaalta alkuun ympäristö tuntui pelottavan autiolta. Mihin tarvitaan liikennesääntöjä teillä, joilla ei liiku juuri ketään? Ilta-auringon paistaessa ja vehreän maalaismaiseman halki ajaessa näyttää siltä, että pellon laidoilla seisoskelevat kotieläimetkin seisovat suorissa riveissään. Järjestelmällisyys on hiottu huippuunsa. Alkuun nauratti, sen jälkeen ahdisti, sitten taas nauratti. Uusi perspektiivi kuitenkin putoaa pois valitettavan nopeasti. Mahdollisuus nähdä oma elämänsä ulkopuolisen silmin on vain ohikiitävä hetki ja siitä kannattaa nauttia. Kotiinpaluushokki on ollut meille monin verroin rajumpi kuin lähtiessä. Omalla suhtautumisella on kuitenkin valtavasti merkitystä. Itsestä riippuu miten asiat haluaa ottaa vastaan. Kesä on kuitenkin tulossa ja Sukellus Asiaan aikoo ottaa ilon irti sukulaisten ja ystävien seurasta matkallaan halki Suomen.

Suomen maisemia lentokoneesta katseltuna

Suomen maisemia lentokoneesta katseltuna

Valoisat yöt hämmentävät, kun niihin ei ole tottunut.

Valoisat yöt hämmentävät, kun niihin ei ole tottunut.

Yksi vastaus artikkeliin ”Kaunis kotimaa 570 päivää myöhemmin

  1. Mimmu

    Niin tuttu tunne, vaikka kotiin on aina ihana palata niin en tiedä miksi se on jollain kummalla tavalla myös lyhyempien reissujen jälkeen niin päin vaikeampaa..toisaalta koen sen lahjana että saa maailmalla käydä “oppimassa” ja eniten olen oppinut itsestäni poissa ollessani. Se muutos itsessä hassusti on myös joskus vaikeaa muille, aika usein olen kuullut lauseen kun sä olet muuttunut jotenkin niin…onneksi myös usein että se muutos ei ole negatiivinen. Tosin bullshitin sietokyky on alentunut kun tuolla näkee miten tyytyväisiä monet ovat paljon vähempään. Onneksi taas talvella viimeistään vähän lämpimiin vesiin vierailemaan, regu suuhun ja nauttimaan. Nauttikaa suomen kauniista vaikkakin nyt vähän viileästä kesästä 🙂

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *