Kulttuurishokin vaiheet ja ilmenemismuodot matkalla

Skorpioni

Matkoilla tutustuu monenlaisiin uusiin ympäristöihin ja tilanteisiin. Laittamalla itsensä likoon ja heittäytymällä seikkailun vietäväksi avautuu mahdollisuus oppia uutta omasta itsestään. Tässä pieni referaatti siitä kuinka meidän kävikään, joten pohtikaamme vielä hetken matkamme aikana läpi käymiämme kulttuurishokin vaiheita. Lähtökohtaisesti meillä ei ollut minkäänlaisia pitkän tähtäimen suunnitelmia, mikä nähdäkseni suojasi meitä kulttuurishokilta. Teimme odotettavissa olevan kuttuurishokin suhteen tietoisen valinnan olemalla valmiita palaamaan kotiin milloin vain, mikäli olosuhteet alkaisivat tuntua liian haasteellisilta.

Yleisesti määritellyt kulttuurishokin vaiheet:

Kuherruskuukausi
Turistivaihe, jolloin suhtaudut asioihin uteliaisuudella.

Shokkivaihe
Pikkuhiljaa surullisuus, alakulo ja huoli nousevat pintaan.

Reaktiovaihe
Kohdemaa ei enää miellytä. Paikalliset ärsyttävät ja kielteisyys uutta kulttuuria kohtaan kasvaa.

Tasaantumisvaihe
Hyväksyt elämäntilanteesi ja alat nähdä uudessa kulttuurissasi positiivisia puolia.

Lähestulkoon koko matkamme ensimmäisen vaiheen ajan, 4.11.2013-27.5.2015, elimme kuherrusvaihetta. Elimme hetkessä ja siirryimme haasteesta ja unelmasta toiseen. Otimme päivän kerrallaan. Heille, jotka eivät tunne tarinaamme, selvennettäköön, että matkasimme halki Kaakkois-Aasian tarkoituksenamme opiskella sukellusta Vietnamissa ja 7kk matkan jälkeen palata kotiin. Toisin kuitenkin kävi. Päädyimme sukelluskouluttajakurssille ja sitä myöden töihin Koh Tao Diversille, sieltä Malesian ja Indonesian kautta Dive Pointille Filippiineille, jonne olemme nyt siis palaamassa tuota pikaa Suomessa viettämämme kesän jälkeen.

Elämä vieraassa kulttuurissa ei tietenkään aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista varsinkaan kun yrität ajaa itseäsi sisään uuteen ympäristöön ja ammattiin. Säännöt ja tavat täytyy oppia ja omaksua eikä niitä ole taltioitu mihinkään. Lähestulkoon ainoa tapa tässä kohtaa on mennä yrityksen ja erehdyksen kautta. Avoimuus uudelle ja herkkyys havainnoinnissa toki lieventävät törmäyksiä, mutta niiltä on mahdotonta välttyä kokonaan. Huumori auttaa jaksamaan tapaviidakossa kompuroidessa. Toisinaan tulee törmänneeksi myös asioihin, joiden kanssa omat moraalikäsitykset ovat koetuksella.

Tottakai shokkivaiheeseen rinnastettava ikävä ystäviä ja läheisiä vaivaa ajoittain, erityisesti silloin kun sairastat. Sukellus Asiaan-kaksikon maatessa kumpikin vuorollaan denguekuumeessa taju kankaalla ei alkuun ollut itku kaukana. Epätietoisuus ja pelko omasta ja toisen hyvinvoinnista valtasi mielen. Lähtökohtaisesti pidämme kuitenkin ystävien kaipuuta tärkeänä ja opettavaisena tunteena, sillä se kertoo omaa tarinaansa merkityksellisistä ihmissuhteista. Juuri tämä kyseinen tunne ajoi meidät takaisin Suomeen ja kirjaimellisesti ajatti reilut 4000 kilometriä ristiinrastiin kesäistä Suomen maata. Näkemyksemme mukaan tasaantumisvaihe jäi osaltamme rekisteröimättä, johtuen ehkä siitä, että olimme koko ajan liikkeessä. Oikeasti uuden kultturin omaksuminen vie vuosia. Sen sijaan reaktiovaiheen vaikutukset tulivat meille hyvinkin selväksi

Matkamme viimeiset puolitoista kuukautta olivat raskaimmat johtuen henkilökohtaisista menetyksistä sekä kuusi kuukautta kellon ympäri jatkuneesta katkeamattomasta työrupeamasta Filippiineillä. Olimme totaalisen uupuneita. Sosiaalinen ähky oli valtava. Emme ehkä koskaan eläessämme ole tunteneet itseämme niin epäsosiaalisiksi kuin noina viimeisinä viikkoina ennen Suomeen paluuta, jotka vietimme Sri Lankassa. Kiinnostus uusien asioiden oppimiseen oli tiessään. Paikalliset ihmiset ja heidän tapansa ärsyttivät suunnattomasti. Tiesimme, että kyse oli kultturishokin reaktiovaiheesta mutta se ei juuri oloa helpottanut. Oli pakko levätä. Otimme etäisyyttä ihmisiin ja hakeuduimme omaan rauhaan. Tiesimme, että lepo auttaisi. Samalla annoimme tajuamattamme itsellemme luvan valmistautua kotiinpaluuseen. Läheiset ihmiset ja asiat kotimaassa pyörivät entistä enemmän mielessä. Reilu puolitoista vuotta tien päällä oli takana ja erikoista kyllä hyydyimme vasta aivan viimeisillä metreillä. Olimme matkalla kotiin.

Oli tullut aika aloittaa road trip halki Suomen. Meillä oli allamme Audi 100 edessämme tyhjä baana ja yöttömät yöt…

Tankit

Omena

Sukeltaja

Haulikko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *