Thaimaan parhaat – sukeltaminen Koh Taolla

Thaimaassa voi sukelluksella tulla vastaan vaikka Bryde's Whale, kuten tämä Mikko Paasin ottama "whalie" osoittaa.

Thaimaassa voi sukelluksella tulla vastaan vaikka Bryde’s Whale, kuten tämä Mikko Paasin ottama “whalie” osoittaa.

Tämä postaus on osa Tourism Authority of Thailandin ja Thai Airwaysin Thaimaan parhaat -kampanjaa, johon blogimme on valittu mukaan. Kaikki kampanjan postaukset on koottu omalle sivulleen, jossa voit myös osallistua matkalahjakortin arvontaan.

Sukellus Asiaan-tiimin Thaimaan parhaat kokemukset löytyvät sukelluksen puolelta, mikä tuskin tulee kenellekkään yllätyksenä. Kesällä 2014 tutustuimme sukelluskouluttajan arkeen Koh Tao Diversin riveissä Koh Taon saarella, mikä näyttää ainakin kävijämäärien perusteella olevan yksi parhaista kohteista tehdä sukelluskurssi ja todennäköisesti myös halvin. Ihmisiä ympäri maailman matkaa Taolle tekemään ensimmäiset sukelluksensa.

Koh Taon saari sijaitsee Thaimaan itärannikolla, Thaimaanlahdella, Koh Samuin ja Koh Phanganin pohjoispuolella. Yksi suosittu vaihtoehto onkin harrastaa saarihyppelyä ja vierailla kaikilla kolmella saarella yhdellä reissulla. Koh Tao on kasvattanut suosiotaan erityisesti reppureissaajien keskuudessa, mutta majoitusta ja aktiviteetteja löytyy varmasti jokaiseen makuun. Saaren päätoimenkuva on vahvasti sukellus mutta sen lisäksi voi harrastaa vaikka kalliokiipeilyä, trapetsitaiteilua, joogaa tai tutustua thai boxingiin. Pienen kokonsa ansiosta saari on helppo ottaa haltuun skootterin kyydissä ja niiden vuokraaminen onnistuukin helposti. Saarelle pääsee lautalla Surat Thanista, Chumponista tai Koh Samuilta, joista taas on jatkoyhteydet lentäen, junalla tai bussilla. Muun muassa Thai Airwaysilla on hyvät yhteydet Bangkokin ja Koh Samuin välillä.

Pienestä koostaan huolimatta saarelta löytyy lähestulkoon 60 sukelluskoulua, minkä ansiosta voit suorittaa kurssisi lähestulkoon millä tahansa kielellä. Open Water Diver-peruskurssi lienee yksi yleisimmin suoritetuista kursseista, mutta tarjolla on kurssivalikoimien koko kirjo aina tekniikka-, hylky- ja luolasukellukseen. Koh Tao Diversin Mikko Paasi ystävineen on kartoittanut lukuisia alueen hylkykohteita Thaimaa-vuosinaan. Tekniikkasukelluksesta kiinnostuneiden ei tulisi sivuuttaa Koh Taoa. Koh Tao Tech Diversilta löytyy veijari-Paasin lisäksi liuta muitakin luola-, hylky- ja tekniikkasukellukseen vihkiytyneitä, ysistä-viiteen-arjen taakseen jättäneitä seikkailijoita. Henkilökohtaisella tasolla yksinkertainen ja helppo valinta, mikäli haluaisi siirtyä astetta haastavampiin ympyröihin. Mikko Paasin sanoin pitää olla hieman hullu ja äärimmäisen päättäväinen lähteäkseen mukaan tekniikkasukelluksen ihmeelliseen maailmaan. Alkuun pitää tehdä paljon taustatyötä saadakseen kalastajilta ja merimustalaisilta tarkat tiedot mahdollisten hylkyjen sijainnista, minkä jälkeen valmisteluihin ja harjoitussukelluksiin pitää varata myös riittävästä aikaa. Parhaimmillaan pääsee tutustumaan historiallisesti ja kulttuurillisesti merkittäviin ja ainutlaatuisiin sukelluskohteisiin.

HTMS Sattakut on helposti sukellettava hylky aivan Koh Taon vieressä. (C) Ville Vaajakallio

HTMS Sattakut on helposti sukellettava hylky aivan Koh Taon vieressä. (C) Ville Vaajakallio

Hylkysukelluskurssilla pääsee tutustumaan hylkyihin myös sisäpuolelta. (C) Ville Vaajakallio

Hylkysukelluskurssilla pääsee tutustumaan hylkyihin myös sisäpuolelta. (C) Ville Vaajakallio

Mikko Paasi laittamassa lippua heidän tiiminsä löytämän USS Lagarton periskooppiin sen uppoamisen muistopäivänä. Hylky sijaitsee Thaimaanlahdella 78 metrin syvyydessä. (C) Charles B Shawn

Mikko Paasi laittamassa lippua heidän tiiminsä löytämän USS Lagarton periskooppiin sen uppoamisen muistopäivänä. Hylky sijaitsee Thaimaanlahdella 78 metrin syvyydessä. (C) Charles B Shawn

Koh Tao on hyvin suosittu kohde myös heille, jotka haikailevat sukellusammattilaisen urasta lämpimissä vesissä. Perinteisesti ammattilaistasoja suorittavat tekevät oppisopimusharjoittelun sukelluskeskuksessa. Tasosta riippuen harjoittelu kestää kuukaudesta kolmeen kuukauteen, jonka aikana opiskellaan kaikki tarvittava sukelluskeskuksen päivittäisistä rutiineista sukellusretkien järjestämiseen ja hupisukellusten johtamiseen sekä asiakkaiden turvallisuudesta huolehtimiseen. SSI:n organisaatiossa, jonka kouluttajia myös Sukellus Asiaan-kaksikko on, perinteisesti oppisopimuksen jälkeen valmistutaan Dive Control Specialistiksi eli apukouluttajaksi.

Apukouluttaja voi johtaa sukelluksia, mutta myös opettaa 80 prosenttia peruskurssista suoran valvonnan alla. Tähän jatkoa haikailevat hakeutuvat usein kouluttajakurssille, joka kestää kymmenkunta päivää. Kurssin aikana opiskellaan sukelluskoulutusta mutta myös hyvin paljon johtamista ja markkinointia. Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että mikäli haaveilet itsesi elättämisestä sukelluksella, ryhdy kouluttajaksi.

Sukelluskouluttajan arki on kuitenkin muutakin kuin simaa ja serpentiiniä. Kaikesta huolimatta aamuviiden herätys auringon porottaessa naamaan matkalla kohteeseen ja ajatus poikittain vihmovasta räntäsateesta Suomessa lämmittää. Tottakai kyseessä on oikea ja vastuullinen työ, tai puhutaan nyt sitten vaikka elämäntavasta. Jokainen tälle tielle lähtevä ymmärtänee sen, että alalta kerättävä pääoma on lähinnä henkistä. Uusista autoista ja taloista on turha haaveilla, mutta ainakin meille viimevuodet ovat olleet matka perusasioiden äärelle. Lähestulkoon 700 sukellusta myöhemmin työ on edelleen motivoivaa ja haastavaa jatkomahdollisuudet ovat huomattavat. Tottakai kysymys on myös siitä, miten kukin meistä haluaa elämänsä rakentaa.

Näkymä

Tulitaitelija

Auringonlasku Sairee Beachilla

Auringonlasku Sairee Beachilla

2 vastausta artikkeliin ”Thaimaan parhaat – sukeltaminen Koh Taolla

  1. Veera-beenthere

    Teidän blogi on todella mieletöntä luettavaa tälläiselle aloittelijalle sukelluksen parissa. Tein juuri viime kesänä viimein OWD kurssin ja jatko kiinnostaisi. Millaiset sukellustaustat täytyy olla takana jotta pääsisi oppisopimukseen johonkin sukelluslafkaan ?

    Vastaa
    1. Sukellus Asiaan Artikkelin kirjoittaja

      Dive Master opinnot voi aloittaa oikeestaan miltä leveliltä tahansa. Toki se työllistää enemmän sitten muilta osin kun pitää ne ei ammattilaisen tasot opiskella kans. Ite aloteltiin kyl käytännössä aika nollista ja nälkä kasvo sit syödessä. Meillä voi suorittaa DM kurssit jos haluaa. Suosittelemme oppisopimusta, koska siinä tosiaan saa kokonaiskuvan työstä oikeasti.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *