Museum of Modern Art – New York TOP 5

Ikkunat

Erilaiset taidemuseot eivät usein ole kuuluneet vierailukohteisiimme reissullamme, mutta New Yorkin maailmankuulu Museum of Modern Art (MoMA) teki tässä poikkeuksen. Museo löytyi myös monilta New Yorkin must see-listoilta, joten halusimme käydä tutustumassa saadaksemme muodostettua myös oman mielipiteen.

Vuonna 1939 yleisölle avattu MoMA on todella suosittu, mikä tarkoittaa sitä, että rauhallisesta ja hiljaisesta taiteeseen syventymisestä saa vain haaveilla. Normaalihintainen lippu kustantaa 25$, opiskelijakortilla saa alennuksen ja alle 16-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Kaikille ilmainen sisäänpääsy on perjantai-iltaisin, mutta voimme vain kuvitella, kuinka paljon museossa on silloin väkeä. Meillä kävi tuuri, koska saimme käyttää Airbnb-hostimme press-korttia, jolla pääsimme museoon ilmaiseksi ihan koska vain.

Kuten kuvitella saattaa, tässä nykytaiteen museojättiläisessä riittää nähtävää vaikka useammaksi päiväksi. Me aloitimme ylimmästä, eli kuudennesta kerroksesta, jossa saimme tutustua Yoko Onon “One Woman Show, 1960-1971”-näyttelyyn. Alemmista kerroksista löytyi muun muassa Frida Kahlon, Vincent van Gogh’n, Pablo Picasson ja Claude Monet’n teoksia. Vaikka emme miellä itseämme taiteen tuntijoiksi, museosta löytyi monia tuttuja teoksia, kuten Andy Warholin “Campbell’s Soup Cans” tai Vincent van Gogh’n “Starry Night”, jotka nähdessään muistaa nähneensä ne jossain aikaisemminkin. Kaiken kaikkiaan museosta löytyi niin perinteisiä maalauksia kuin enemmänkin kysymyksiä herättäviä asetelmia ja kokoelmia.

Museoon kannattaa lähteä hyvin levänneenä ja hyvillä kengillä, sillä jalat joutuvat kovalle koetukselle pitkän kierroksen aikana. Pettymyksiltä välttyäkseen kannattaa myös tutustua hieman etukäteen museon tarjontaan ja vaihtuviin näyttelyihin ja mihin niistä haluaa tutustua, sillä kaikkea ei yhdellä kerralla ehdi nähdä. Saatavilla on myös iPhone-sovellus, joka auttaa suunnistamisessa museossa, sekä kertoo tarkempia tietoja joistain teoksista. Kaiken kaikkiaan Museum of Mudeorn Art oli todellakin vierailun arvoinen paikka myös niille, jotka eivät tunnusta olevansa taidefanaatikkoja, tarjonnasta löytyy jokaiselle tutkittavaa.

Museum of Modern Art

Yoko Ono

Yoko Onon näyttelyn yksi teos kehotti koskettamaan toisia. Osa vierailijoista noudatti kehoitusta, toisia se lähinnä hämmensi.

Yoko Onon näyttelyn yksi teos kehotti koskettamaan toisia. Osa vierailijoista noudatti kehoitusta, toisia se lähinnä hämmensi.

Onon "White chess" oli tuotu myös museon aulaan, jossa sitä saattoi tiettyinä päivinä päästä pelaamaan.

Onon “White chess” oli tuotu myös museon aulaan, jossa sitä saattoi tiettyinä päivinä päästä pelaamaan.

Vincent van Gogh "Starry night"

Vincent van Gogh “Starry night”

Myös keittotölkit ovat taidetta, ainakin, jos kyseessä on Andy Warhol.

Myös keittotölkit ovat taidetta, ainakin, jos kyseessä on Andy Warhol.

Marilyn

Klassikkopelit olivat myös päässeet museoon.

Klassikkopelit olivat myös päässeet museoon.

levyn kannet

On

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *