Avainsana-arkisto: Kulttuuriero

Soul – Ensikosketus Etelä-Koreaan

Miten uudet reissuideat syntyvät? Meillä ajatus lähti tällä kertaa liikkeelle Nikon etelä-korealaisten kavereiden vieraillessamme luonamme maaliskuussa 2016, jolloin monta palasta loksahti yht’äkkiä sopivasti yhteen: meidän kauden loppu, korealaisten lomapäivät, edulliset lennot ja ennen kaikkea ystävien tapaaminen. Alex on tuttu monen vuoden takaa, jonka kanssa on tavattu ympäri maailmaa ja nyt meille tarjoutui mahtava tilaisuus päästä vierailemaan hänen ja vaimonsa Hyoyoungin luona toukokuun alussa 2016. Cebulta käsin Etelä-Korea ja Soul on lähellä, JejuAirin suora lento kestää neljä ja puoli tuntia ja on vieläpä kohtuuhintainen. Jännitysmomentin matkalla Cebun lentokentälle tosin toi aivan päätien vieressä palanut kirkko, mikä pisti liikenteen poikki tunneiksi.

Etelä-Koreassa tehdään tunnetusti erittäin ahkerasti töitä ja yksi harvoista lomapäivistä on toukokuun viidentenä päivänä vietettävä lasten päivä. Näin ollen myös isännillämme oli mahdollista viettää muutama lomapäivä kanssamme. Saman mahdollisuuden oli tosin hyödyntänyt aika moni muukin, joten yksin emme suinkaan olleet, lähes ainoat länsimaalaiset kylläkin. Tiukka työtahti näkyy myös lomailussa. Olimme antaneet isäntiemme suunnitella ohjelman ja aikataulun jonka mukaan lähtö saattoi olla jopa aamuneljältä ja päivä täynnä ohjelmaa ainakin puoleen yöhön saakka.

Viikon mittaisen vierailumme ensimmäisen päivän vietimme yhdessä Alexin kanssa Soulissa, joka on yksi pienimpiä ja puhtaimpia Aasian suurkaupunkeja. Kiersimme perusnähtävyydet, joita tuossa runsaan kymmenen miljoonan asukkaan kaupungissa oli monipuolisesti. Historia ja nykypäivä, perinteet ja uudet innovaatiot sekoittuivat luonnollisesti keskenään. Erityisen mielenkiintoinen oli Etelä-Korean lippulaivan, Samsungin pääkonttorin yhteydessä tarjolla ollut Samsung Delight-kokemus, joka esitteli teknologian uutuuksia ja sen mukanaan tuomia mahdollisuuksia. Peili, joka tunnistaa iho-ongelmasi ja tarjoaa siihen ratkaisun tai sovittaa vaatteet puolestasi. Virtuaalilasit, jotka nyt ovat jo laajemmassa käytössä olivat myös tuolla esillä. Kaupungilla tuli vastaan monia nuoria pukeutuneina etelä-korealaiseen kansallisasuun älypuhelimella selfieitä napsien. Myös Alex ja vaimonsa olivat häissään pukeutuneet perinteisiin asuihin seuraten hääseremoniaan kuuluvia perinteisiä rituaaleja ja vaihtaen myöhemmin nykyaikaisempaan menoon.

Cebu City näytti upealta keskellä yötä, jolloin suurin osa Korean lennoista lähti ja saapui, kertonee osansa korealaisten ajankäytön tehokkuudesta.

Soulin silhuetti automatkalla Incheonin kentältä keskustaan päin.

Isäntämme Alex opastaa Soulin metrokartan saloihin.

Soulin kierroksemme alkoi Cheonggyecheonilta, joka on 10,9km pitkä, vuonna 2005 avattu moderni virkistysalue Soulin läpi virtaavan joen reunoilla.

Cheonggyecheon

Cheonggye-virran alkupäästä on lyhyt matka Gwanghwamun-aukiolle, jossa on admiraali Yi Sun-sinin patsas.

Gyeongbokgung sijaitsee Gwanghwamun-aukion päässä. Kyseessä on suurin Joseon-dynastian ns viidestä palatsista. Joseon-dynastian aikana palatsi palveli kuninkaan kotina ja pääpalatsina. Alunperin vuonna 1395 rakennetulla ja moneen kertaan tuhoutuneella palatsialueella sijaitsee nykyään Korean kansallinen palatsimuseo ja Korean kansanmuseo. Kuvassa palatsialueen pääportti.

Temppelialueilla ja niiden läheisyydessä liikkui paljon nuoria pukeutuneena perinteisiin asuihin, joihin tuntui kuuluvan tärkeänä älypuhelin selfie-ominaisuuksineen.

Bukchon Hanok-kylä on perinteinen korealainen kylä Soulin keskustassa, jota asuttivat aikoinaan jalosukuiset

Näkymä Soul City Hall Plazalle, jossa sijaitsee niin vanha, nykyään kirjastona toimiva, kuin uusikin, tsunamin muotoinen kaupungintalo.

City Hall Plazan vieressä sijaitsee Deoksugung, samoin Joseon-dynastian aikaisiin viiteen suureen palatsiin kuuluva temppelialue.

Deoksugung-palatsialueen puutarhaa

Pakollinen vierailu Gangnamin kaupunginosassa

Gangnamista löytyi Samsungin pääkonttori ja sieltä Samsung Delight-elämys, jossa pääsimme kokeilemaan tulevaisuuden virtuaalimahdollisuuksia.

Löysimme tiemme myös taekwondon mekkaan, Kukkiwoniin, joka valitettavasti oli kovin hiljainen.

Perinteinen korealainen sänky pedataan levittämällä muutama paksumpi peitto lattialle. Päivän ajaksi sänky kääritään huoneen laidalle pois tieltä.

Ja vielä vähän, Sungnyemunin portti, joka toimi Soulin eteläisenä porttina valmistuttuaan vuonna 1398. Kaupunkiin johti neljä porttia, jotka pidettiin suljettuina iltakymmenestä aamuneljään. Tämäkin rakennus on tuhottu ja korjattu moneen kertaan, viimeisimmän tulipalon jälkeiset korjaukset saatiin valmiiksi vuonna 2013.

Yksityiskohta portin katosta

Iloksemme vastaamme käveli kulkue, jossa oli mukana myös perinteisiä korealaisia asuja ja instrumentteja.

Rumpalit, jotka samanaikaisesti pyörittävät päähineeseensä kiinnitettyä narua. Vieläkään emme tosin tiedä, miksi.

Soul on tänynnä lukuisia mahdollisuuksia shoppailusta kiinnostuneille.

Kulttuurishokin vaiheet ja ilmenemismuodot matkalla

Skorpioni

Matkoilla tutustuu monenlaisiin uusiin ympäristöihin ja tilanteisiin. Laittamalla itsensä likoon ja heittäytymällä seikkailun vietäväksi avautuu mahdollisuus oppia uutta omasta itsestään. Tässä pieni referaatti siitä kuinka meidän kävikään, joten pohtikaamme vielä hetken matkamme aikana läpi käymiämme kulttuurishokin vaiheita. Lähtökohtaisesti meillä ei ollut minkäänlaisia pitkän tähtäimen suunnitelmia, mikä nähdäkseni suojasi meitä kulttuurishokilta. Teimme odotettavissa olevan kuttuurishokin suhteen tietoisen valinnan olemalla valmiita palaamaan kotiin milloin vain, mikäli olosuhteet alkaisivat tuntua liian haasteellisilta.

Yleisesti määritellyt kulttuurishokin vaiheet:

Kuherruskuukausi
Turistivaihe, jolloin suhtaudut asioihin uteliaisuudella.

Shokkivaihe
Pikkuhiljaa surullisuus, alakulo ja huoli nousevat pintaan.

Reaktiovaihe
Kohdemaa ei enää miellytä. Paikalliset ärsyttävät ja kielteisyys uutta kulttuuria kohtaan kasvaa.

Tasaantumisvaihe
Hyväksyt elämäntilanteesi ja alat nähdä uudessa kulttuurissasi positiivisia puolia.

Lähestulkoon koko matkamme ensimmäisen vaiheen ajan, 4.11.2013-27.5.2015, elimme kuherrusvaihetta. Elimme hetkessä ja siirryimme haasteesta ja unelmasta toiseen. Otimme päivän kerrallaan. Heille, jotka eivät tunne tarinaamme, selvennettäköön, että matkasimme halki Kaakkois-Aasian tarkoituksenamme opiskella sukellusta Vietnamissa ja 7kk matkan jälkeen palata kotiin. Toisin kuitenkin kävi. Päädyimme sukelluskouluttajakurssille ja sitä myöden töihin Koh Tao Diversille, sieltä Malesian ja Indonesian kautta Dive Pointille Filippiineille, jonne olemme nyt siis palaamassa tuota pikaa Suomessa viettämämme kesän jälkeen.

Elämä vieraassa kulttuurissa ei tietenkään aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista varsinkaan kun yrität ajaa itseäsi sisään uuteen ympäristöön ja ammattiin. Säännöt ja tavat täytyy oppia ja omaksua eikä niitä ole taltioitu mihinkään. Lähestulkoon ainoa tapa tässä kohtaa on mennä yrityksen ja erehdyksen kautta. Avoimuus uudelle ja herkkyys havainnoinnissa toki lieventävät törmäyksiä, mutta niiltä on mahdotonta välttyä kokonaan. Huumori auttaa jaksamaan tapaviidakossa kompuroidessa. Toisinaan tulee törmänneeksi myös asioihin, joiden kanssa omat moraalikäsitykset ovat koetuksella.

Tottakai shokkivaiheeseen rinnastettava ikävä ystäviä ja läheisiä vaivaa ajoittain, erityisesti silloin kun sairastat. Sukellus Asiaan-kaksikon maatessa kumpikin vuorollaan denguekuumeessa taju kankaalla ei alkuun ollut itku kaukana. Epätietoisuus ja pelko omasta ja toisen hyvinvoinnista valtasi mielen. Lähtökohtaisesti pidämme kuitenkin ystävien kaipuuta tärkeänä ja opettavaisena tunteena, sillä se kertoo omaa tarinaansa merkityksellisistä ihmissuhteista. Juuri tämä kyseinen tunne ajoi meidät takaisin Suomeen ja kirjaimellisesti ajatti reilut 4000 kilometriä ristiinrastiin kesäistä Suomen maata. Näkemyksemme mukaan tasaantumisvaihe jäi osaltamme rekisteröimättä, johtuen ehkä siitä, että olimme koko ajan liikkeessä. Oikeasti uuden kultturin omaksuminen vie vuosia. Sen sijaan reaktiovaiheen vaikutukset tulivat meille hyvinkin selväksi

Matkamme viimeiset puolitoista kuukautta olivat raskaimmat johtuen henkilökohtaisista menetyksistä sekä kuusi kuukautta kellon ympäri jatkuneesta katkeamattomasta työrupeamasta Filippiineillä. Olimme totaalisen uupuneita. Sosiaalinen ähky oli valtava. Emme ehkä koskaan eläessämme ole tunteneet itseämme niin epäsosiaalisiksi kuin noina viimeisinä viikkoina ennen Suomeen paluuta, jotka vietimme Sri Lankassa. Kiinnostus uusien asioiden oppimiseen oli tiessään. Paikalliset ihmiset ja heidän tapansa ärsyttivät suunnattomasti. Tiesimme, että kyse oli kultturishokin reaktiovaiheesta mutta se ei juuri oloa helpottanut. Oli pakko levätä. Otimme etäisyyttä ihmisiin ja hakeuduimme omaan rauhaan. Tiesimme, että lepo auttaisi. Samalla annoimme tajuamattamme itsellemme luvan valmistautua kotiinpaluuseen. Läheiset ihmiset ja asiat kotimaassa pyörivät entistä enemmän mielessä. Reilu puolitoista vuotta tien päällä oli takana ja erikoista kyllä hyydyimme vasta aivan viimeisillä metreillä. Olimme matkalla kotiin.

Oli tullut aika aloittaa road trip halki Suomen. Meillä oli allamme Audi 100 edessämme tyhjä baana ja yöttömät yöt…

Tankit

Omena

Sukeltaja

Haulikko

Miltä tuntuu kulttuurishokki kotiin palatessa?

Koivut

Sukellus Asiaan-kaksikon kesäaika Suomessa tuli ja meni. On tullut hetki summata aikamme ”kesäisessä” koto-Suomessa. Sri Lankasta Bangkokin kautta Helsinki-Vantaan lentokentälle päädyimme 27.5.2015. Olimme totaalisen pyörällä päästämme. Niin tuttu ja kaihoisissa muistoissa siintänyt kotimaa tuntui jotenkin kummallisen vieraalta. Aikaa edellisestä vierailusta oli kulunut vuosi ja seitsemän kuukautta, tarkalleen 570 päivää. Miltä tuntuu kulttuurishokki kotiin palatessa?

Kaikkialla oli hiljaista. Aasiasta niin tuttu kaaos ja meteli loisti poissaolollaan. Missään ei oikein tuntunut olevan ketään, vain hiljaista puhdasta luontoa ja valoisaa yöt ja päivät. Olimme suut auki. Pankissa tai kaupassa asioidessasi et yht’äkkiä tiennytkään, kuinka toimia. Tunsimme itsemme tyhmiksi. Tuntui hassulta asioida omalla äidinkielellä. Kaikkihan on niinkuin ennenkin, kyllähän sitä pitäisi tietää, kuinka pankissa asioidaan, mutta kun siitä oli yht’äkkiä kulunut niin kovin kauan. Puhelinliittymää avatessa jouduimme toteamaan, ettei sellaisia vaihtoehtoja ollut enää olemassakaan, mihin olimme tottuneet.

Olimme sanalla sanoen shokissa. Entuudestaan tiesimme sen kuitenkin olevan ohi liiankin pian, joten päätimme ahdistumisen sijaan ottaa siitä kaiken irti ja päädyimmekin seisomaan R-kioskille suut auki aidosti ihmeissämme siitä, miltä siellä näytti yrittämättäkään peittää kummastustamme uudistuneista karkkipapereista ja ties mistä suklaalevyjen maku-uutuuksista. Meille avautui ainutlaatuinen mahdollisuus katsella omaa kulttuuriamme ulkopuolisin silmin. Se tuntui kovin pelottavalta mutta myös hienolta. Ei ole ehkä koskaan tuntunut niin hienolta olla suomalainen. Haluamme toki alleviivata, ettei kyseessä ole pelkästään uudet karkkipaperit ja tuunatut puhepaketit. Suomessa asiat ovat monelta osin – negatiivisesta kehityksestä huolimatta – moniin muihin verrattuna hyvin. Ei voi kuitenkaan olla repeilemättä kaiken maailman sääntöuudistuksille ja ohjeistuksille, joita tuntuu tulevan joka tuutista. Terassituolien väritys, leikkikenttien turvahiekka, teippauksiltaan uudistuneet kaljarekat ja mitä näitä nyt on.

Oli tullut aika tavata kauan kaipaamiamme sukulaisia ja ystäviä. Edessämme oli road trip halki Suomen. Vielä tuossa hetkessä emme osanneet ajatellakaan, mitä se käytännössä mahtaisi tarkoittaa.

Nuotio

Kulttuurishokki liikenteessä, missä kaikki muut ovat?

Kulttuurishokki liikenteessä, missä kaikki muut ovat?

Järvi

Tyypillinen yösija

Tyypillinen yösija

Arctic circle

Lordi-aukio

Sri Lanka – ristiriitojen maa

Negombo

On tullut aika palata aikaan Sri Lankassa, mikä sijoittuu toukokuulle 2015, ennen Suomen kiertomatkaamme, josta lisää myöhemmin. Sri Lanka, tuo ristiriitojen maa, ei totisesti jättänyt meitä kylmiksi. Tässä siitä ensimmäiset fiilikset.

Matkakohteena Sri Lanka oli meille entuudestaan varsin tuntematon. Sisällissota oli repinyt maata ja alistanut kansan elämään pelossa. Maan pohjoisosissa kapinalliset olivat käyneet yli 25 vuotta sotaa, joka oli pikkuhiljaa levinnyt myös eteläisiin asutuskeskuksiin. Tuhannet ihmiset saivat surmansa sodassa, jonka loppumisesta on nyt kuusi vuotta. Sodan runtelema maa yritti epätoivoisesti pysyä kasassa sodan aikana, kun heitä kohtasi toinen katastrofi, vuoden 2004 Tapaninpäivän tsunami, joka pyyhkäisi itärännikolta kaiken mennessään. Aalto vei mennessään yli 30 000 ihmistä ja kodin sadoiltatuhansilta.

Maan pohjoisosien turvallisuustilanne huolestutti meitä hieman edelleen, mutta päätimme matkustaa sinne kaikesta huolimatta. Olihan turismi maassa lisääntynyt räjähdysmäisesti ja kertomukset Sri Lankassa matkustaneilta saivat meidät lopullisesti vakuuttumaan aikeistamme. En kuitenkaan saanut mielestäni kokemusta vuosien takaa. Kouluaikanani olin työharjoittelussa Kouvolan Maahanmuuttotoimistossa. Sain tehtäväkseni noutaa sri lankalaisen tamiliperheen Helsinki-Vantaan lentokentältä. Perhe saapui maahan pakolaisina UNHCR:n ja Punaisen ristin yhteistyönä järjestämällä lennolla vuonna 2008. Tapahtumaketju on jättänyt taustaani lähtemättömän jäljen.

Olen miettinyt monesti miltä heistä mahtoi tuntua. Miltä Suomi mahtoi näyttää vuosia pakolaisleirillä viettäneiden perheenjäsenten silmin? Toppatakeissaan, laukku toisessa kädessä, vailla sukkia he seisoivat edessäni Punaisen Ristin työntekijän hoitaessa muodollisuudet rajaviranomaisten kanssa. Minun tulisi auttaa heitä hankkimaan suomalainen sosiaaliturvatunnus, pankkitili, asunto, huonekalut, työvoimapoliittinen koulutus ja toimeentulotuki, jotta kotoutuminen voisi alkaa. Kaikki tuo meille niin itsestään selvä arki onkin jollekin toiselle täysin käsittämätöntä ja ennenkokematonta.

Havahdun ajatuksistani Colombon linja-autoasemalla täydellisessä kaaoksessa. Olimme saaneet itsemme lentokentältä linja-autoon ja sitämyöten siis asemalle. Vailla majapaikkaa uuvuttavan lennon jälkeen seisoimme tavaroinemme keskellä epätodellista kaaosta. Yksityiskohtien määrä löi jälleen kerran vasten kasvoja. Linja-autoja, laumoittain tuktuk-kuskeja, jotka kaikki repivät meitä eri suuntiin, kerjäläisiä, kulkukauppiaita. Kaikki sekoittui hyvän ruoan tuoksuun ja mätänevien jätteiden löyhkään.

Filippiineillä viettämiemme seesteisten kuukausien jälkeen olimme suu auki. Kontrasti oli valtava. Emme tienneet mitä tehdä! Selvää oli kuitenkin se, että kaaoksesta oli päästävä. Nousimme ensimmäiseen Negombon rantakohteeseen vievään linja-autoon. Se oli lähin kaupunki pohjoisessa, jossa pitäisi olla hieman rauhallisempaa. Ehkäpä siellä voisimme hetken rentoutua ja suunnitella tulevien viikkojemme ohjelmaa.

Colombo

Bussissa 1

Bussissa 2

Katukuvaa Negombosta

Katukuvaa Negombosta

Sri Lanka tarjoaa kävijälleen upeita rantoja.

Sri Lanka tarjoaa kävijälleen upeita rantoja.

Ranta 2

Ranta

Surffaus

Safarijeeppi

Teetä

Kaunis kotimaa 570 päivää myöhemmin

Mökkiranta ja villasukat, kotimaa näyttää parhaita puoliaan

Mökkiranta ja villasukat, kotimaa näyttää parhaita puoliaan

Suomi Finland, tuo kaunis kotimaa oli väistämättä edessä 27.5 eli kaksi viikkoa on nyt takana. Vaikka kotiinpaluushokki oli odotettavissa, 570 päivän matkan jälkeen suu oli auki monta päivää. Tunne oli ristiriitainen. Kaikki niin tuttu ja kodikas näyttäytyi hämmentävän vieraalta ja erilaiselta. Yksi kotiinpaluun ahdistavimpia hienouksia on mahdollisuus nähdä nykyinen ja entinen elämänsä uudessa valossa. Etäisyys koti-Suomeen antaa mahdollisuuden nähdä muutos itsessä ja suhteissa muihin ihmisiin ja ympäristöön. Toisaalta etäisyys matkaan kertoo sen, mitä taakse jäänyt kokemus on opettanut. Näet asioita, joita tien päällä jatkuvassa muutoksessa on vaikea nähdä.

Suomeen paluun myötä läheisemme asettavat meitä kohtaan odotuksia ja toiveita. Reissussa olimme saaneet olla ja elää juuri niin kuin me kaksi itse halusimme. Ajatuksissa pyörii monta kertaa lähipiirin suhtautuminen omiin haaveisiin ja suunnitelmiin. On päivänselvää, että pyrimme tekemään omat valintamme itse ja elämään siten kuin hyvältä tuntuu. Se ei ole kuitenkaan aina helppoa ja yksinkertaista. Se, että verkostoista saa tukea ja kannustusta unelmiensa toteuttamiseen, auttaa sietämään koti-ikävää ja jaksamaan vaikeimpien hetkien yli. Jokainen on kuitenkin vastuussa omista valinnoistaan ja elämästään. Koska Itse joudut kestämään myös valintojesi seuraukset, on viisainta seurata omaa fiilistä. Elämästä saa ja pitää nauttia. Jos et ole tyytyväinen tilanteeseesi, vain sinä itse voit muuttaa elämäsi suunnan. Sukellus Asiaan määrääkin teidät pohtimaan omaa tulevaisuuttanne ja omia valintojanne. Olkaamme tyytyväisiä siihen mitä meillä on ja työskennelkäämme unelmiemme eteen. Toiveet toteutuu!

Rauha, hiljaisuus ja yöttömät yöt ihastuttavat todenteolla. Lämpötilan putoaminen oli odotettavissa ja siihen totutellaan tällä hetkellä villasukat jalassa. Yksityiskohtien puuttuminen katukuvasta sai aikaan rauhallisen tunnelman, mutta toisaalta alkuun ympäristö tuntui pelottavan autiolta. Mihin tarvitaan liikennesääntöjä teillä, joilla ei liiku juuri ketään? Ilta-auringon paistaessa ja vehreän maalaismaiseman halki ajaessa näyttää siltä, että pellon laidoilla seisoskelevat kotieläimetkin seisovat suorissa riveissään. Järjestelmällisyys on hiottu huippuunsa. Alkuun nauratti, sen jälkeen ahdisti, sitten taas nauratti. Uusi perspektiivi kuitenkin putoaa pois valitettavan nopeasti. Mahdollisuus nähdä oma elämänsä ulkopuolisen silmin on vain ohikiitävä hetki ja siitä kannattaa nauttia. Kotiinpaluushokki on ollut meille monin verroin rajumpi kuin lähtiessä. Omalla suhtautumisella on kuitenkin valtavasti merkitystä. Itsestä riippuu miten asiat haluaa ottaa vastaan. Kesä on kuitenkin tulossa ja Sukellus Asiaan aikoo ottaa ilon irti sukulaisten ja ystävien seurasta matkallaan halki Suomen.

Suomen maisemia lentokoneesta katseltuna

Suomen maisemia lentokoneesta katseltuna

Valoisat yöt hämmentävät, kun niihin ei ole tottunut.

Valoisat yöt hämmentävät, kun niihin ei ole tottunut.

Kukkotappelu – uhka vai mahdollisuus?

Kukko

Sitä, onko kukkotappelu uhka vai mahdollisuus paikallisille kotitalouksille, on vaikea sanoa. Joka tapauksessa se on hyvin yleistä ja siihen liittyy erottamattomana osana vedonlyönti. Summat, joita kukkoihin pelataan, ovat valtavia. Jos itse ajattelisin sijoittavani kahden viikon palkkani yhteen otteluun, joka kestää joka tapauksessa vain sekunteja, päätäni huimaisi. Toki voiton sattuessa kohdalle se helpottaisi elämää. Kyseinen, hyvin raakana ja brutaalina pidetty perinne on mitä se on, ja pahoittelemme, mikäli se järkyttää herkimpiä.

Lähes jokaisesta kotitaloudesta ainakin Alcoyn seudulla löytyy tappelukukko. Niitä treenataan ja doupataan huolella. Kukot elävät verrattaen hyvän elämän ennen kunniakasta kuolemaansa varsinkin, jos verrataan vaikkapa Suomen oloissa kasvatettavia broilereita, mitä ahnaasti työnnämme suuhumme vailla minkäänlaisia omantunnontuskia. Televisiot pursuavat mainoksia tappelukukoille tarkoitetuista ravintolisistä ja muista kasvatukseen ja treenaamiseen tarvittavista tarvikkeista.

Myös me otimme osaa kyseiseen perinteiseen. Halusimme nähdä, mistä tässä kaikessa hypetyksessä oikein on kyse. Saavuimme kukkotappeluareenalle eräänä aurinkoisena sunnuntaina, jolloin ne tapojen mukaan järjestetään. Paikalla oli karnevaalin tuntua. Areenan ulkopuolella oli tarjolla virvokkeita ja sapuskaa, tottahan toki myös grillattuja kukon jalkoja. Väkeä valui paikalle vähän kerrallaan ja osallistujat olivat aina pienistä pojannulikoista vanhoihin vaareihin. Selvää oli kuitenkin se, että kyseessä oli äijien laji.

Olimme haltioituneita kaikesta hullunmyllystä, mitä toiminnan ympärille oli kehittynyt. Eettiset kysymykset kuitenkin askarruttivat mieltä. Olihan kyseessä varsin raaka ja väkivaltaiselta tuntuva perinne. Lihaksikkaiden tappelukukkojen jalkoihin oli teipattu pitkät veitsimäiset terät, joilla heidän olisi tarkoitus riistää henki toisiltaan. Kukkoja kannustettiin ja vetoja lyötiin. Meteli oli korviahuumaava. Omistajat kukkoineen pitivät yllä omaa showtaan. Kun ottelu viimein alkoi, se kesti arviomme mukaan paristakymmenestä sekuntista minuuttiin ja kaikki oli ohi. Näin jatkui ottelusta toiseen. Kyseisen päivän aikana läpi käytiin 12 ottelua.

Kukoista lahjakkaimmat todellakin elättivät kasvattajansa. Kuten jo aiemmin on todettu, kukoille tarjotaan hyvä elämä ennen sitä tappion hetkeä ja kunniakasta kuolemaa tai voittokulku, josta saivat nauttia kukoista sinnikkäimmät. Voittajia varten paikalla oli tietenkin lääkäri, joka paikkasi loukkaantuneet. Haavat ommeltiin ja hoidettiin. Voittajina selvinneet pääsivat toipumaan ja valmistautumaan seuraavaan otteluunsa omistajien kerätessä voittorahat taskuihinsa.

Kyltti

Ennen ottelua

Omistaja

yleisö

Pari

Alku

Valmiina

Taistelu

Lento

Shoppailuahdistus!

Lähitorin vaatevalikoima ei ole kovin kummoinen.

Lähitorin vaatevalikoima ei ole kovin kummoinen.

Kulttuurierot, ihanaa, hirveää ja ihanan hirveää. Reissuun lähtiessä sitä koittaa valmistautua, lukea ja etsiä tietoa. Eroja on niin pienissä kuin suurissakin asioissa mutta eipä ole aikaisemmin tullut mieleen, kuinka kovasti kulttuurierot voivat iskeä vasten kasvoja shoppaillessa. Siis shoppaillessa, sehän on naisten lempipuuhaa!

Reppureissulla käytät samoja vaatteista päivästä toiseen. Ennen matkaa olet tarkkaan miettinyt, mitkä vaatteet olisivat käytännöllisiä ja hyviä reissussa. Jatkuvan käytön ansioista ne kuitenkin kuluvat ja nyt puhun siis selkeistä rei’istä ja värinsä kadottaneista ryysyistä. Normaaliarjessa Suomessa kuluminen on ihan eri luokkaa. Tarvitaan siis uusia vaatteita. Ihan ensimmäisenä iskee vastaan koko. Länsimaalaisena olet joka suhteessa isompi ja pidempi kuin aasialaiset kanssasisaresi. No onneksi näissä lämpötiloissa ei tarvitse pitkiä housuja. Entäs kengät? Oletteko nähneet aasialaista naista, jolla kenkä on kokoa 41-42? En minäkään, en siis myöskään kenkiä siinä koossa! Onneksi släpärit riittää täällä ja miesten mallitkin on ihan kivoja, kunhan ei odota mitään naisellisia yksityiskohtia.

Vaatetyyli ja maku ovat tietenkin henkilökohtaisia mieltymyksiä mutta kun shoppailuahdistus alkaa iskeä, tuntuu, ettei mikään ole hyvä. Housuvalikoimassa on minifarkkusortseja tai pitkiä tiukkoja farkkuja. Missä on reissaajalle kätevät rennot kaprit? Puhumattakaan taas siitä koosta. No, tämän kanssa ei auta muu kuin jatkaa kiertämistä tai viimehädässä etsiä jostain ompelija.

Yksi tärkeä asia tässä kokonaisuudessa on asiakaspalvelijat. Niitä on monta, joka hyllyvälissä ja ne yrittää palvellaa ja auttaa. Siis mitä? Enkö saakaan yksin hiljaisuudessa kiertää hyllyjä ja mutista “just looking”? Rintaliiviosastolta pakenin pakokauhun vallassa, koska myyjiä lähestyi uhkaavasti joka puolelta enkä halunnut aloittaa kenenkään kanssa keskustelua taas siitä koosta. Hyväähän he tarkoittavat, mutta se vaatii hieman totuttelua.

Oman lisänsä tähän kaikkeen tuo tämänhetkinen sijaintimme. Lähimmälle torille on kaksi kilometriä, ruokakauppaan 10 km ja vaatekauppaan 1,5 tuntia. Vapaapäivä on kerran viikossa, periaatteessa, käytännössä poistut resortin portista ehkä kerran kuukaudessa. Kun siis pääset vaatekauppaan, takaraivossa jyskyttää tietoisuus, että jos nyt ei löydy, seuraavaan mahdollisuuteen voi mennä helposti kuukausi. Mitä tästä siis opimme? Jos vastaan tulee kivan oloinen vaatekappale, osta se, myös reissun päällä, vaikket sitä juuri silloin tarvitsisikaan. Kun pakon alla etsii, mitään ei kuitenkaan löydy.

Mikä oli siis shoppailureissun tulos? Yhdet shorsit, joita en olisi edes tarvinnut, mutta kun kerrankin oli sopiva koko. Släpärit, miesten malleista mutta punaiset! Itkua ja ahdistusta useammassa vaateliikkeessä ja lohdutukseksi muutamat korvikset. Bikinit päädyin tilaamaan Suomesta nettikaupasta. Vanhat, värittömät ja reikäiset kaprit ajakoon siis vielä asiansa, aina voi pukeutua vaikka sarongiin.

Näiden tilalle haettiin uusia...

Näiden tilalle haettiin uusia…

...ja tässä mitä löytyi. Same same but different!

…ja tässä mitä löytyi. Same same but different!

Tana Toraja 3/3 – haudan lepoon

Puinen patsas, tau tau, kuvaa omistajaansa ja rukoilee jälkeläistensä puolesta.

Puinen patsas, tau tau, kuvaa omistajaansa ja rukoilee jälkeläistensä puolesta.

Hautajaisten viimeinen osuus on vainajan kuljettaminen hautaansa. Tätä varten on rakennettu oma, perinteinen bola bola, joka on kuin pieni, perinteinen talo. Läheiset kantavat bola bolan hautausmaalle, joka sekin on varsin erikoinen. Hautana voi toimia kiveen tai kallioon hakattu kammio, luonnon muovaama luola tai korkealle kallionseinämään hakatut lankut, joiden päälle arkku nostetaan. Vainajan mukana haudataan hänen omaisuutensa, jota hänen ajatellaan tarvitsevan paratiisissa. Mitä enemmän uhrattuja eläimiä on hautajaisissa ja mitä enemmän omaisuutta hänen mukanaan haudataan, sitä paremman aseman hänen ajatellaan paratiisissa saavan.

Hautoja voi nähdä joka puolella Tana Torajaa. Luoliin pääsee katsomaan vanhoja hautoja, joissa arkut ovat jo osin lahonneet, mutta kasa luita ja pääkalloja on kuitenkin vielä jäljellä. Koko suku haudataan pääsääntöisesti samaan paikkaan. Haudan ulkopuolella voi olla vainajaa esittävä, puusta veistetty patsas, tau tau, joka kuvaa vainajan sosiaalista statusta.

Kuten sanottua, elämä Tana Torajassa tuntuu pyörivän hautajaisten ympärillä. Puunveistäjät saavat rahansa arkuista, patsaista ja perinteisten talojen koristelemisesta. Kivenhakkaajat tekevät uusia hautakammioita. Maanviljelijät kasvattavat puhvelinsa ja sikansa mahdollisimman suuriksi hyvien kauppojen toivossa. Hautajaiset ovat alueen matkailullinen valttikortti. Kaiken tämän näkeminen ja kokeminen muutamassa päivässä on jokseenkin hämmentävää ja sen sisäistämiseen menee hetki. Mitä juuri äsken näinkään ja kuulinkaan? On hienoa nähdä, että perinteet elävät vahvoina edelleen, eikä alue ole museoitumassa. Yhteisön, jossa tunnutaan elävän hautajaisia ja tuonpuoleista varten, välillä kovin uskomattomilta tuntuvat tavat pistävät miettimään, kuinka erilaisia kulttuureja maa päällään kantaakaan. Yhteisön merkitys on vahva ja lienee sanomattakin selvää, että torajalaiset pitävät huolta toisistaan maanpäällisen elämän alusta loppuun saakka.

The last part of the funeral is taking the deceased to the grave. For this purpose, the close ones build an own traditional bola bola, which is like a small traditional house. The close ones carry the bola bola to grave yard, which is also quite peculiar. The grave may be a chamber built inside a rock, a natural cave or planks attached high on the side of a rock, on which the coffin is lifted. The deceased is accompanied by some possessions, which are considered necessary in the paradise. The more there are sacrificed animals in the funeral and the more possessions is buried with the deceased, the better status they are expected to have in the paradise.

You can see graves everywhere in Tana Toraja. You can also access caves to see graves in which the coffins have already partly decayed, but there’s still a pile of bones and sculls. Normally, the whole family is buried in the same place. Outside the grave there may be a wooden statue representing the deceased and their social status.

As already mentioned, life in Tana Toraja seems to circle around funerals. Carpenters earn their living by building coffins, statues and by decorating traditional houses. Stonemasons build new graves. Farmers raise their buffaloes and pigs as big as possible in order to sell them with good price. Funerals are the most important thing for tourism in the area. Experiencing all this in a few days time is quite confusing and it takes a while to understand it all. What did I actually just see and hear? It’s great to see that traditions live strong and the area is not about to become a museum. Thinking that there is a community which seems to live for funerals and afterlife and whose habits seem so peculiar to us makes us wonder the diversity of different cultures on the Earth. The significance of community is strong and it goes without saying that the Torajans take care of each other from the first day of their earthly life to the very last.

Bola bola, jonka alla vainaja kuljetettiin haudalle.

Bola bola, jonka alla vainaja kuljetettiin haudalle.

Hauta saatettiin hakata isoon kiveen.

Hauta saatettiin hakata isoon kiveen.

Hauta

Osa arkuista oli asetettu korkealle kallion seinämään hakattujen lautojen päälle.

Osa arkuista oli asetettu korkealle kallion seinämään hakattujen lautojen päälle.

Pääkalloja

Osa arkuista oli lahonnut ja arkun sisältö ol näkyvissä.

Osa arkuista oli lahonnut ja arkun sisältö ol näkyvissä.

Lautanen

Tana Toraja 2/3 – erikoiset hautajaiset

Seremonia-alueelle kannettiin uhrattavia sikoja.

Seremonia-alueelle kannettiin uhrattavia sikoja.

Markkinoilla myytävät puhvelit ja siat ovat hyvin tärkeässä roolissa torajalaisten hautajaisissa, joiden ympärillä koko elo tuntuu pyörivän. Torajalaisille on tärkeää järjestää mahdollisimman suuret hautajaiset ja niihin valmistaudutaan pitkään. Kun läheinen kuolee, hänet balsamoidaan ja asetetaan arkkuun, jota pidetään omassa pihapiirissä sijaitsevassa perinteisessä talossa, tongkonan. Läheisten puheissa hän ei ole vielä kuollut vaan sairas. Yhdessä suvun kanssa päätetään, kuinka suuret hautajaset halutaan järjestää. Jos tarvitaan aikaa rahan keräämiseen, vainajaa voidaan säilyttää tongkonanissa jopa kymmeniä vuosia. Tänä aikana hänen luonaan vieraillaan ja tarjotaan ruokaa. Jos suvusta kuolee muita jäseniä tuona aikana, heille voidaan pitää yhteiset hautajaiset.

Suurin ja tärkein menoerä hautajaisissa on uhrattavat eläimet. Eläinten uskotaan auttavan vainajaa pääsemään paratiisiin ja on suuri häpeä, jos uhrauksia ei tehdä. Puhveleiden määrä voi suurimmilla suvuilla lähennellä jopa sataa, siihen lisättynä vielä muut eläimet. Lisäksi hautajaisvieraille rakennetaan väliaikaisia taloja omaan pihapiiriin, jotta kaikki mahtuvat syömään ja yöpymään.

Hautajaiset alkavat rituaalilla, jossa vainaja julistetaan kuolleeksi. Torajalaiset hautajaiset kestävät muutamasta päivästä viikkoon riippuen vieraiden lukumäärästä. Jokaiseen päivään kuuluu erilaisia rituaaleja ja traditioita. Osa niistä on muuttunut kristinuskon saapumisen myötä ja osa jäänyt kokonaan pois, muun muassa tapa uhrata myös ihmisiä. Illan hämärissä käytiin naapurikylässä uhraamassa ihminen, jonka pää tuotiin juhlapaikalle. Torajalaiset ovat kristittyjä, joten omien rituaaliensa jälkeen myös pappi käy paikalla ja vieraat rukoilevat yhdessä.

Kutsua ei tarvitse ja niinpä mekin pääsimme tutustumaan näihin perinteisiin. Kaikki vieraat tuovat tullessaan lahjan, esimerkiksi kukkia, tupakkkaa tai puhvelin. Kaikki lahjat ja niiden antajat kuulutetaan ja kirjataan, jotta tiedetään kuka on tuonut mitäkin, sillä lahjojen – erityisesti uhrattavien eläinten – määrä huomioidaan perinnön jaossa. Suku päättää, mitkä lahjaksi saaduista eläimistä uhrataan ja mitkä säästetään. Uhraukset tapahtuvat pihapiirissä seremonioille varatulla alueella. Omaiset ottavat vieraat vastaan ja tarjoavat kiitokseksi miehille savukkeita, naisille beteliä ja lapsille karkkia. Vieraita voi olla parhaimmillaan tuhansia.

Vieraiden vastaanoton jälkeen nautitaan yhdessä lounas, jonka tarjoilee vainajan naapuruston naiset. Juhlaväen poistuessa jokaiselle annetaan mukaan muutama pala uhrattua lihaa. Yhteisö pitää huolta omistaan. Koska vainajan kuolemasta on yleensä kulunut pitkään, tunnelma on surullisen ja hartaan sijaan festivaalinomainen. Torajaan tulevat matkailijat tulevat paikalle päästäkseen näkemään osan tästä erityisestä seremoniasta. On silti hyvä muistaa, että kyseessä ei ole mikään näytelmä vaan osa ihmisten oikeaa arkipäivää. Matkalaisen tulee kunnioittaa heidän tapojaan ja kulttuuriaan.

Oppaaksi hautajaisiin voimme lämpimästi suositella Ismaa, jonka tavoittaa numerosta 081 343 808 561.

The buffaloes and pigs sold on the market play a very important role in Torajan funerals, which seems to be the central point of the Torajans whole existence. It’s important to organise as big funerals as possible and preparations take long. When a loved one dies, the body is embalmed and placed in a coffin which is kept in tongkonan, a traditional house within the garden. The close ones talk of the deceased as a sick person, not yet dead. The size of the funeral is decided together with relatives. If time is needed in order to collect money for the funeral, the deceased may be kept in tongkonan for as long as dozens of years. During this time, regular visits are paid to the deceased and food is brought to them. If other relatives die during that time, they may have a common funeral.

The biggest and most important expense in the funeral is animals to be sacrificed. It is believed that the animals help the deceased to access paradise and therefore it is a great shame if sacrifices are not done. When it comes to a funeral of a rich family, the amount of buffaloes may reach close to hundred and on top of this there is other animals. Additionally, temporary houses are built for guest within the garden to make sure there’s enough room for everybody for eating and sleeping.

The funeral starts with a ritual in which the deceased is announced dead. Torajan funerals take from a couple of days to a week, depending on the number of guests. Each day includes different rituals and traditions. After the arrival of Christianity, a part of those has changed or stopped completely, such as the tradition of sacrificing people too. At nightfall, people used to go to the next village to sacrifice a person, whose head was brought to the ceremonial area. Torajans are Christians and therefore after their own rituals also a priest comes to the funeral and the guests pray together.

You don’t need an invitation to participate and therefore we got the chance to explore these traditions. All the guests bring a present, such as flowers, cigarettes or a buffalo. All the presents and their donators are announced and written down so that you know what everyone has given, because the amount of presents – especially animals to be sacrificed – is taken into account when distributing the estate. The relatives decide which animals will be sacrificed and which saved. The sacrifices are done in the ceremonial area in the garden. The close ones welcome the guests and thank them by offering cigarettes to men, betel to women and sweets to children. There may be as much as thousands of guests.

After welcoming the guests, the whole party has lunch, served by the women of the deceased person’s neighbourhood. As the guests leave, each takes a few pieces of sacrificed meat with them. The community takes care of its own. Usually a long time has passed since the death of the deceased and therefore the atmosphere is rather festive than sad. Travellers come to Toraja to see a part of this special ceremony. It’s good to remember, though, that it is not a play but a part of everyday life of locals. Travellers should respect their habits and culture.

We warmly recommend Isma as a guide for the funerals. Isma can be reached at 081343808561.

Piha oli täynnä väliaikaisia rakennuksia vieraiden käyttöön ja tunnelma oli kuin festivaaleilla.

Piha oli täynnä väliaikaisia rakennuksia vieraiden käyttöön ja tunnelma oli kuin festivaaleilla.

Vieraat otettiin seremoniallisesti vastaan ja johdatettiin kahville.

Vieraat otettiin seremoniallisesti vastaan ja johdatettiin kahville.

Naisille tarjottiin beteliä.

Naisille tarjottiin beteliä.

Puhveli

Vieraat kuljettivat saamansa lihan kotiin kuka milläkin tavalla.

Vieraat kuljettivat saamansa lihan kotiin kuka milläkin tavalla.

Tana Toraja 1/3 – Bolu-market

Puhvelit ovat Bolu-marketin tärkein myyntiartikkeli.

Puhvelit ovat Bolu-marketin tärkein myyntiartikkeli.

Yöbussimme saapuessa Tana Torajan ylängölle Rantepaoon ennen auringonnousua ensimmäinen tunne oli kylmyys. Oli siis selvää, että olimme reilusti merenpinnan tason yläpuolella. Tana Torajan alueen korkein huippu sijaitsee 2500 metrin paikkeilla ja alue onkin mitä otollisinta trekkailun ystäville. Trekit voi oman maun mukaan suunnitella puolesta päivästä useampaan päivään.

Aamuhämärissä asetuimme asumaan Wisma Monton-guesthouseen , josta irtosi siisti huone parvekkeella ja eteen aukeni Torajan ylänkö. Huoneiden hinnat pyörivät 10-15 euron tienoilla suihkuveden lämpötilasta riippuen. Torajan alueen kulttuuri ja vanhat uskomukset elävät voimakkaina perheiden arjessa. Maatalous on pääelinkeino ja mitä enemmän on lapsia, sitä parempi. Ennen lähetyssaarnaajien tuloa ja kristinuskon leviämistä torajalaiset olivat anemisteja eli uskoivat moniin luonnon jumaliin.

Kristinuskon sekoituttua vanhoihin perinteisiin on syntynyt hämmentävä kulttuuri, mistä ainakin torajalaiset itse ovat hyvin ylpeitä. Perinteitä vaalitaan arjessa ja niiden halutaan avoimesti säilyvän voimakkaina myös tulevaisuudessa. Perinteistä haluaisimme nostaa ehkä hämmentävimpänä esimerkkinä hautajaisseremonian, joka on hyvin keskeinen osa tätä kaikkea.

Matkaajan näkökulmasta nähdäksemme paras tapa kokonaisuuden hahmottamiseen on aloittaa ihmettely Bolu-marketilta, joka on avoinna jokaisena arkipäivänä – siis lukuunottamatta sunnuntaita, jolloin koko kansa on mukana kirkonmenoissa. Bolu-market on suurimmillaan kuuden päivän välein, jolloin paikalle tuodaan kaikki saatavilla olevat antimet puhveleista tuakkiin ja siri pinangiin.

Vanhojen herrojen vertaillessa ja testaillessa kukkojensa tasoa, siat ja kanat vaihtavat omistajaa. Sillävälin perheen päät eli naiset ovat kerääntyneet valitsemaan itselleen beteleistä parhaimmat. Tunnelma on intensiivinen. Ihmisiä tulee ja menee tavaran vaihtaessa omistajaa. Välillä on hyvä istahtaa nauttimaan tuopillinen palmuviiniä aistien terästämiseksi. Kaiken huippuna koko kansan symbolinakin tunnettu puhveli on täällä kauppatavaraa sekä yksi keskeisimpiä tekijöitä, mitä tulee hautajaisseremoniaan. Perheiden ja sukujen vauraus mitataan puhveleiden määrässä ja rodussa. Arvokkaimpien puhveleiden kauppahinta voi nousta lähelle 10 000 dollaria.

As our night bus arrived to Tana Toraja upland in Rantepao before sunrise, the first feeling was coldness. It was clear that we were way above sea level. The highest peak of Tana Toraja is located at 2500 metres and the area is perfect for friends of trekking. You can plan the treks from half a day to several days, according to your preferences.

In the morning darkness we settled ourselves to Wisma Monton guesthouse into a clean room equipped with a balcony and facing the Toraja upland. The room prices are around 10-15 euros depending on the shower water temperature. The culture and old beliefs of Toraja area live strongly in the everyday life. Most people earn their living from agriculture and the more you have children the better. Before the arrival of missionaries and Christianity, Torajans were anemists, which meant that they believed in many gods of nature.

As Christianity has been mixed with old traditions, the result is a confusing culture of which the Torajans themselves are very proud. Traditions can be seen in everyday life and people openly want to preserve them strong in the future as well. One of the most confusing examples of these traditions is the funeral ceremony, which is a very central part of all this.

From the travellers point of view, we think that the best way to see the big picture is to start exploring this culture in the Bolu market, which is open every weekday – that is every day except for Sunday, when the whole nation goes to church. Every six days the Bolu market is at its largest, as all the possible merchandise from buffalo to tuak and siri pinang is brought there.

As the elder gentlemen compare the quality of their roosters, pigs and hens switch owners. Meanwhile, the head of every household, that is the women, have gathered to choose the best betels for themselves. The atmosphere is intense. People come and go as the merchandise change owners. At times people prefer to sit down to have a pint of palm wine to strengthen their senses. On top of all, buffalo, the symbol of the whole nation, is a merchandise on the market and one of the most central elements when it comes to the funeral ceremony. The wellness of families is measured with the amount and breed of buffaloes. The price of the most expensive ones amounts close to 10 000 dollars.

Wisma Montonin huoneiden parvekkeilta aukesi näkymä kauniiseen puutarhaan ja Torajan vuoristoon.

Wisma Montonin huoneiden parvekkeilta aukesi näkymä kauniiseen puutarhaan ja Torajan vuoristoon.

Tuak eli palmuviina nautitaan perinteisesti bambunvarsista.

Tuak eli palmuviina nautitaan perinteisesti bambunvarsista.

Betel

Nämä siat myytiin säkissä.

Nämä siat myytiin säkissä.

Kukko