Avainsana-arkisto: Madventures

Madventures: Luovuuteen verellä, sisulla ja intuitiolla

Luento

Sukellus Asiaan sai viime viikon keskiviikkona, 10.6.2015, kutsun Kokkolaan Centria ammattikorkeakoulun järjestämille AIPA-päiville (Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksen ja palvelutoiminnan neuvottelupäivät) Madventures-kaksikon luennolle. Päivien teemana oli “Heittäydy hulluksi, löydä luovuutesi”. Madventures on brändinä saavuttanut kulttimaineen tekemisillään. Maailmanlaajuiseen suosioon noussut matkailuohjelma sai alkunsa kellarista. Kengännauhabudjetilla aloitettu tuotanto on saanut jatkoa ja paisunut edetessään kuluneiden vuosien aikana ja ehkä juuri siitä syystä heittäytymistä ja mukavuusalueen rajoilla ryvettymistä pelkäämätön kaksikko oli paikalla luennoimassa.

Pienestä pojasta saakka Madventuresin seikkailuja tiiviisti seuranneena edessä oli suuri hetki. Kaksikon kävellessä Centrian ovista sisään tunsin henkeni salpaantuvan. Sitä on vaikea sanoa, kuinka paljon Rantala ja Milonoff ovat tulevaisuuttani loppuen lopuksi viitoittaneet, mutta he toivat itsenäisen matkailun kulttuurin uudella tavalla ainakin minun tietoisuuteeni. Reilut 900 matkapäivää Aasiassa ja vierailut yli 30 maassa viimeisen kymmenen vuoden aikana puhukoon puolestaan.

Madventures: “Luovuuteen verellä, sisulla ja intuitiolla” oli siis päivän epistola. Mitkä asiat ajoituksen ja suunnitelmallisen toteutuksen lisäksi sitten vaikuttavat menestykseen ja projektien onnistumiseen? Omaa tekemistä tulisi ohjata intohimo, intensiteetti, intuitio ja itseensä uskominen. Omaan tekemiseensä kaikkensa antavat ovat etulyöntiasemassa, kriittistä ja reflektoivaa toimintaa unohtamatta. Viime kädessä sisältö kuitenkin ratkaisee.

Madventures-sarjan lisäksi Riku Rantala ja Tuomas Milonoff ovat tuottaneet tietokirjallisuutta, Docventures-documenttielokuvakerhon sekä Truths and rights-radio-ohjelmaa. Näiden avulla he ovat kuitanneet maineen ja kunnian lisäksi palkintoja toisensa perään, muun muassa Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. Madventures on omalla esimerkillään osoittanut sen, mitä periksiantamattomuudella, kovalla työllä ja vahvalla uskolla omiin unelmiinsa on saavutettavissa. Parasta tässä kaikessa on se, että unelmiensa toteuttaminen on mahdollista meille kaikille. Ilmaiseksi menestystä suodaan harvalle eli työtä täytyy tehdä. Luova hulluus ohjenuoranaan eteenpäin pyrkii suuntaamaan myös Sukellus Asiaan. Heittäytyminen omien unelmiensa vietäväksi ei ole ollut kivuton prosessi ja oman mukavuusalueen rajapinta on tullut tutuksi, mutta 570 päivän matkan jälkeen – mistä jäi käteen roppakaupalla elämänkokemusta sekä uusi ammatti sukelluskouluttajana – voi todeta, että kaikki se kannatti. Kun jalat tapasivat Suomen maaperää sekavien riemunkiljahdusten saattelemana, pystyimme toteamaan, että unelmien seuraaminen kannatti ja matkamme ensimmäinen osa sai ansaitsemansa päätöksen. Jatkosuunnitelmista lisää myöhemmin.

Sukellus Asiaan pitää Rantalan ja Milonoffin elämäntyötä erittäin suuressa arvossa. Madventuresin tuotanto kokonaisuudessaan on herättänyt kysymyksiä ja jakanut tietoa mutta myös opettanut ajattelemaan itse, kyseenalaistamaan ja ottamaan selvää asioista omaa elämänpiiriä laajemmin. Madventuresin tapa esittää asioita mielenkiintoisella tavalla on herättänyt kiinnostuksen niin historiaan kuin vieraiden kulttuurien tuntemukseen. Mikä parasta, tilaisuuden jälkeen meille avautui mahdollisuus vaihtaa muutama sana Rikun ja Tunnan kanssa heidän kiireisestä aikataulustaan huolimatta. Tapaamisesta jäi hyvä maku suuhun ja luento oli menestys. Kiitos AIPA, kiitos Madventures, Sukellus Asiaan suosittelee!

Madventures oli luennoimassa AIPA-päivillä Kokkolassa.

Madventures oli luennoimassa AIPA-päivillä Kokkolassa.

Kaksikko pureutui luovuuteen ja hulluuteen muun muassa sarjassaan näytettyjen videopätkien avulla.

Kaksikko pureutui luovuuteen ja hulluuteen muun muassa sarjassaan näytettyjen videopätkien avulla.

Riku Rantala

Luennon jälkeen pääsimme tapaamaan Rikua ja Tunnaa.

Luennon jälkeen pääsimme tapaamaan Rikua ja Tunnaa.

Fanikuva

Lapsen asialla – Docventures ja vedenpuhdistin

Viikon aktivismi - Yllytyshullu

Joku saattanee vielä muistaa Yllytyshullu-skaban Madventures-kaksikon houstaaman Docventures-sarjan ekalta tuotantokaudelta. Sukellus Asiaan ja vedenpuhdistin olivat silloin teemana ja tässä on viimein kokemuksia Sumatran viidakosta Bukit Lawangista viime viikolta. Vedenpuhdistin on saanut nyt uuden hyvän kodin ja sen mukanaan tuoman toivotun keskustelun puhtaan veden ja luonnon merkityksestä alueella, joka on viimeisiä maailmasta, missä voit tavata orankeja luonnonvaraisena. Haluamme kääntää katseemme myös vuonna 2003 tapahtuneeseen tulvaan, joka toi mukanaan maanvyörymät tuhoten ei pelkästään omaisuuden, mutta myös rikkoen perheet. Toipuminen jatkuu edelleen. Tulemme jakamaan reportaasin aiheesta, kunhan ehdimme sitä hieman työstää. Siihen asti, pysykää kuulolla.

Some of you may still remember the daring competition organised by a Madventures on the first season of Docventures. Sukellus Asiaan and the water purifier were a theme at the time and here is finally some material from the jungle of Bukit Lawang, Sumatra from last week. The water purifier has been donated to a new home. It resulted in a welcome discussion on the meaning of clean water in an area, which is one of the last ones on Earth where you can still see wild orangutans. We also want to enlighten you on a flood which happened in 2003 and which led to landslides destroying not only possessions but families too. The healing still continues. We’ll share a report on the subject once we’ll have time to work on it a bit more. Until then, stay tuned.

Sukellus Asiaan opettaa kundeja huoltamaan ja käyttämään vedenpuhdistinta.

Sukellus Asiaan opettaa kundeja huoltamaan ja käyttämään vedenpuhdistinta.

Kasaamista

Testausta

Vedenpuhdistin