Avainsana-arkisto: Sukellus

Joulukalenteri – luukku 21: Lionfish

Lionfish

Siipisimppu (englanniksi lionfish) on näyttävä ja laajalle levinnyt kala, johon pätee sääntö “mitä kauniimpi tai rumempi, sitä vähemmän siihen kannattaa koskea”. Kala on väritykseltään usein punavalkoraitainen mutta myös tummemmat sävyt ovat mahdollisia. Kalalla on pitkät selkä- ja sivuevät, joiden päässä on myrkkypiikit. Myrkky on haitallinen myös ihmiselle mutta kala käyttää niitä vain puolustautuakseen. Kooltaan kala on keskiluokkaa, aikuisena se on suurimmillaan noin 40 cm. Kalan luontainen esiintymisalue on Intian ja Tyynessä valtameressä mutta nykyään niitä on levinnyt myös Atlantille, jossa kala lisääntyy nopeasti, koska sillä ei ole luontaisia vihollisia. Siipisimppu kuuluu samaan sukuun kuin skorpionisimppu ja saalistaa samalla tavalla avaamalla suunsta nopeasti, kun saalis on tarpeeksi lähellä.

Joulukalenteri – luukku 20: Mantis shrimp

Mantis shrimp

Sirkkaäyriäinen, toiselta nimeltään mantisrapu (englanniksi mantis shrimp) on kuoriäyriäisten lahko, johon kuuluu yli 400 lajia. Suomenkielisen nimen rapu on saanut rukoilijasirkkaa muistuttavista pään ja eturaajojen muodosta. Ne ovat kooltaan yleensä 10 cm mutta jotkut lajit isompia, jopa 38 cm. Väritykseltään ne voivat olla harmaan ruskeista monikirjavan värikkäisiin. Suurimman osan ajasta ne viettävät koloissaan ja tunneleissaan. Mantisravulla on erityisen hyvä näkö. Joillain mantisrapulajeilla on jopa kahdelletoista eri aallonpituudelle herkkiä tappisoluja, kun esimerkiksi ihmisellä vastaava luku on kolme (punainen, sininen ja keltainen väri). Tämän lisäksi rapu on erityisen tunnettu erikoisista saalistustavoistaan, joiden mukaan ne voidaan jakaa kahteen luokkaan: keihästäjiin ja murskaajiin. Keihästäjät saalistavat iskemällä kapean, kovan eturaajansa saaliin läpi. Murskaajat puolestaan täräyttävät kovan iskun ojentamalla etujalkansa hämmästyttävällä nopeudella. Vahvimmat murskaajat voivat rikkoa normaalin akvaariolasin. Jos ihmisellä olisi kyky liikuttaa kättään 10% tästä nopeudesta, voisi se heittää pesäpallon kiertoradalle. Nopea liike aiheuttaa myös paineaallon eli jos rapu ei osuisikaan saaliiseensa, paineaalto vie siltä viimeistään hengen.

Joulukalenteri – luukku 19: Nudibranch

Nudibranch

Vapaakiduskotilo (englanniksi nudibranch) on varsin mielenkiintoinen ja monipuolinen takakiduskotiloiden osaluokkaan kuuluvien nilviäisten lahko, joita kutsutaan joskus myös merietanoiksi. Lahkoon kuuluu yli 3000 lajia. Suomenkielinen nimi on johdettu lahkon tieteellisestä nimestä nudibranchia, joka tarkoittaa paljaskiduksista (latinan nudus, “paljas”, kreikan brankhia, “kidukset”). Kotilot muistuttavat ulkonäöltään etanoita. Niiden “tuntosarvet” aistivat hajuja ja ruumiin takaosassa sijaitseva monihaarainen “kukka” on kidukset, joiden avulla kotilo hengittää. Kotilot viihtyvät kivien ja korallien pinnalla ja liikkuvat yleensä hyvin hitaasti, jos ollenkaan. Ne ovat pituudeltaan yleensä noin 4-6 cm mutta kaikki 5 mm ja 40 cm väliltä on mahdollista. Kotiloita löytyy monessa muodossa ja värissä. Joillakin kirkas väritys varoittaa myrkyllisyydestä, toisilla taas ei. Kotilot ovat monen sukeltajan lempikohteita ja erityisen hyviä valokuvauskohteita.

Joulukalenteri – luukku 18: Leaf scorpionfish

Leaf scorpionfish

Keinujasimppu (englanniksi leaf scorpionfish) kuuluu samaan perheeseen skorpionisimpun kanssa. Tästä kertoo muun muassa sen pään samanlainen muoto sekä saalistustapa. Simppu odottaa, että saalis on tarpeeksi lähellä ja avaa sitten suunsa muodostaen voimakkaan imun, jonka avulla saalis päätyy simpun suuhun. Keinujasimput kasvavat noin 10 cm pitkiksi ja voivat olla väritykseltään keltaisia, valkoisia, ruskeita, vihreitä, punaisia tai pinkkejä. Sen ihon pintakerros kuoriutuu 10-14 päivän välein ja samalla se vaihtaa väriä. Olemukseltaan se muistuttaa kuollutta lehteä, mistä sen englanninkielinen nimikin johtuu. Se korostaa tätä vaikutelmaa heilumassa kevyesti vedessä kuin kuollut lehti. Tästä taas tulee suomalainen nimi. Keinujasimpun myrkky ei ole yhtä vaarallista kuin skorpionisimpun tai siipisimpun. Keinujasimpulla on laaja levinneisyys. Se viihtyy trooppisissa vesissä matalammalla kuin 130 metriä.

Joulukalenteri – luukku 17: Sea snake

Sea snake

Merikäärme (englanniksi sea snake) muistuttaa ulkonäöltään hyvin paljon maalla asuvia sukulaisiaan. Merikäärmeet jaetaan kahteen alaheimoon, joihin kuuluu yhteensä yli 50 lajia. Lattapyrstökäärmeiden ja melakäärmeidein suurimmat erot ovat niiden kyky liikkua maalla, poikasten synnytys sekä ruumiin muoto. Lattapyrstökäärmeet pystyvät liikkumaan myös maalla ja nousevatkin rannikolle laskemaan munansa, joista myöhemmin kuoriutuu poikaset. Niiden vartalon poikkileikkaus on täysin pyöreä. Melakäärmeet elävät koko elämänsä vedessä ja emot synnyttävän eläviä poikasia vedessä. Joutuessaan maalle ne eivät pysty liikkumaan. Muodoltaan ne ovat hieman litistettyjä. Kaikilla merikäärmeillä on keuhkot eli ne tulevat usein pintaan hengittääkseen. Tämän takia käärmeet elävät lähellä pintaa. Käärmeiden keuhko on lähes koko vartalon mittainen ja osa lajeista pystyy hengittämään myös ihonsa kautta. Sierainten edessä on läpät, jotka se sulkee ollessaan pinnan alla. Kaikki käärmeet ovat myös myrkyllisiä, myrkyllisempiä kuin maakäärmeet. Yksi tippa myrkkyä voi tappaa kolme ihmistä. Niistä on kuitenkin harvoin haittaa ihmisille, sillä ne eivät ole halukkaita hyökkäämään, myrkkyhampaat ovat melko lyhyet ja sijaitsevat suun takaosassa, jolloin käärmeiden on vaikea purra paksun märkäpuvun läpi tai vartalon paksuista osista. Vaikka tulisitkin purruksi, sinulla saattaa olla silti onnea, sillä käärmeet eivät aina käytä myrkkyään.

Suurin osa lajeista kasvaa noin 1,2-1,5 metriä pitkiksi, jotkut lajit jopa 3 metrisiksi. Naaraat ovat isompia kuin urokset. Väritykseltään käärmeitä on useita, yksivärisiä ja raidallisia. Ravinnokseen käärmeet saalistavat kaloja, selkärangattomia sekä mureenoja. Merikäärmeitä voi tavata Indo-Tyynenmeren vesistöissä.

Joulukalenteri – luukku 16: Flying gurnard

Flying gurnard

Perhossimppu (englanniksi flying gurnard) ei lennä vetten päällä, kuten lentokalat, vaikka sen englanninkielisessä nimessä lentämiseen viitataankin. Nimi johtuu sen tavasta liikkua pohjassa. Perhossimpun tunnistaa helpoiten sen valtavan kokoisista rintaevistä, jotka se levittää täyteen mittaansa, jos sitä uhataan. Evät näyttävät siiviltä ja kala ikään kuin liitää lähellä pohjaa suurten rintaeviensä avulla. Suurimmillaan “siipien” kärkiväli voi olla jopa 50 cm. Niiden kärjissä on yleensä kirkkaan siniset kuviot saalistajien pelästyttämiseksi. Muuten kala on väritykseltään selästään punertavia tai harmaita ruskein täplin ja vatsastaan vaaleampia. On myös nähty, että kala ikään kuin kävelee vatsaevillään, kun se etsii ruokaa hiekkapohjasta. Ravinnoksi sille kelpaa pienet kalat, simpukat ja pienet selkärangattomat. Kalan voi löytää hiekka-alueilta 1-60 metrin syvyydestä.

Joulukalenteri – luukku 15: Porcupine fish

Porcupine fish

Siilikala (englanniksi porcupine fish) osaa puolustaa itseään kolmella erikoisella tavalla. Pallokalojen tavoin se voi hätätilanteessa pullistaa vartalonsa pallomaiseksi nielemällä vettä tai ilmaa, mikä estää pienisuisten saalistajien nielemästä sitä. Pullauttaminen heikentää huomattavasti kalan kykyä uida haluamaansa suuntaan, joten kyseessä on äärimmäinen hätäkeino ja kala pakenee mieluummin piiloutuen onkaloihin. Tämän lisäksi siilikalalla on ihossaan piikkejä, jotka voivat olla pituudeltaan 5 cm. Kolmanneksi, kalan sisäelimissä on tetrodotoksiini-nimistä myrkkyä, joka on yli 1200 kertaa voimakkaampaa kuin syanidi. Siilikala on kallisarvoinen ja erityinen herkku osassa Aasian maita, jossa sitä tarjoillaan fuguna. Fugu-kokin täytyy olla erityisen tarkka poistaessaan kalan myrkkyvarastoja tai annoksen tilaaja menettää henkensä. Pullistuneita siilikaloja voi nähdä joskus myynnissä koristeina tai jopa valaisimina. Kooltaan ne voivat kasvaa jopa 90-senttisiksi ja väritykseltään ne ovat usein harmahtavia tai rusehtavia.

Joulukalenteri – luukku 14: Ghost pipefish

Ghost pipefish

Kummitusneula (englanniksi ghost pipefish) on jälleen varsin erikoisen näköisten kalojen heimo ja monien valokuvaajien suosikki. Se yhdistetään usein merihevosiin ja neulakaloihin, mutta ne kuuluvat eri perheisiin. Kummitusneulat ovat kooltaan suurimmillaan 15 cm pitkiä. Niillä on pitkulainen ruumis, pitkä nokka ja kookkaat rintaevät. Joillain lajeista kasvaa erilaisia ripsumaisia ulokkeita, jotka auttavat niitä piiloutumaan erittäin hyvin ympäristöönsä, minkä takia niitä on vaikea löytää. Yksi lajeista näyttää muun muassa ihan merilevältä ja merililjoissa viihtyvät matkivat ulkonäöllään hyvin paljon liljaa. Kummitusneulat viettävät suurimman osan ajasta paikoillaan tai virtauksen mukana kulkeutuen. Yleensä ne asuvat pareittain ja naaras on urosta ismompi. Tällä sivustolla on hyvät esimerkit kummitusneulojen seitsemästä tunnetusta eri lajista. Kummitusneulojen ravintoa on pienet selkärangattomat eläimet ja niitä voi löytää Intian valtamerestä. Kuvassa on kummitusneula, ornate ghost pipefish.

Joulukalenteri – luukku 13: Clownfish

Clownfish

Vuokkokala (englanniksi clownfish sekä anemonefish, suomeksi tunnetaan myös nimellä klovnikala) tuli tutuksi monelle Nemoa etsimässä-elokuvasta ja monesti kalaan viitataankin nimellä Nemo. Elokuva myös lisäsi vuokkokalan suosiota ja kysyntää akvaariokaloina. Kyseessä on koralliahventen heimooon kuuluva meressä elävien kalojen suku, johon kuuluu noin kolmekymmentä lajia. Niiden elinalueeseen kuuluu lämpimät vedet, mutta ei Atlantti. Vuokkokalat ovat pystyraitaisia, useimmiten väritykseltään musta-oranssi-valkoisia mutta myös vaalenpunaisia ja hyvin tummanoransseja voi nähdä. Lajit tunnistaa toisistaan raitojen värityksen, lukumäärän ja suunnan mukaan. Lajista riippuen kalan maksimipituus on 5-20 cm.

Nimensä vuokkokalat ovat saaneet siitä, että ne elävät symbioosissa merivuokon kanssa. Merivuokon lonkerot ovat polttavia, mutta vuokkokalat ovat tälle immuuneja. Tarkkaa tietoa suojautumismenetelmästä ei ole mutta sen uskotaan liittyvän kalan ihoa suojaavaan limakerrokseen. Jos siis näet sukelluksella vuokkokalan, jossain hyvin lähellä on myös merivuokko, sillä kalat eivät lähde kauas kotoaan. Merivuokko antaa vuokkokalalle turvapaikan vihollisiaan vastaan ja vuokkokala puolestaan pitää merivuokon siistinä sekä puolustaa sitä hyökkääjiä vastaan. Samalla sen liikkeet parantavat veden kiertoa vuokon lähellä.

Vuokkokalat ovat tunnettuja myös kyvystään muuttaa sukupuolta. Vuokkokala munii lähelle pesäänsä ja kuoriutuessaan kaikki poikaset ovat koiraita. Yhdessä merivuokossa elää johtajanaaras, sitä pienempi johtajauros ja mahdollisesti muita pienempiä uroita. Jos naaras jostain syystä kuolee, suurin koiras muuttuu naaraaksi ja muut urokset siirtyvät asteikossa yhden ylemmäksi. Soidinmenojen aikana uros jahtaa ja näykkii naarasta. Uroksesta tulee agressiivinen myös muita kalalajeja kohtaan ja ne koittavat isotella jopa sukeltajille, joita se saattaa välillä näykkäistä sormenpäästä.

Joulukalenteri – luukku 12: Barracuda

Barracuda

Barrakuda (englanniksi barracuda) on ahvenkaloihin kuuluva heimo, jossa on ainoastaan yksi suku, johon kuuluu 26 lajia. Lajista riippuen barrakudat voivat kasvaa jopa kaksimetrisiksi. Pienimmät lajit ovat muutamia kymmeniä senttejä pitkiä. Barrakudalla on yleensä vaalea maha, hopeanharmaa kylki ja tummansininen, vihreä, valkoinen tai harmaa selkä. Ne ovat pitkiä ja voimakkaita ruumiltaan, niillä on voimakkaat leuat ja terävät tikarimaiset hampaat. Ravinnokseen ne syövät muita kaloja, joita ne saalistavat nopeiden ja yllättävien pyrähdysten avulla, jopa 43km/h. Barrakudia pidetään vaarallisena sukeltajalle, mutta yleensä hyökkäyksessä on kyse väärinkäsityksestä barrakudan nähdessä ihmisellä jotain kiiltävää, jonka kala mieltää saaliina. Aikuiset ja suuret barrakudat saalistavat yksin mutta poikaset ja pienemmät lajit viihtyvät isoissa parvissa.